Luonnon monimuotoisuuden lisääminen taajamametsissä
Voit lisätä taajamametsien monimuotoisuutta parhaiten säästämällä lahopuuta, suosimalla eri-ikäisiä ja -lajisia puita, vähentämällä hoitotoimia ja turvaamalla alueiden väliset ekologiset yhteydet. Lisäksi kannattaa teettää luontoselvitykset maankäyttö- ja hoitopäätösten pohjaksi sekä estää kulumista ohjaamalla virkistyskäyttöä merkityille reiteille.
Laadi luontoselvitykset ja strategiat
Voit huomioida arvokkaat elinympäristöt ja lajiesiintymät vain, jos ne on kartoitettu. Metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi laadittava luonnon monimuotoisuusohjelma ja metsästrategia puolestaan tarjoavat selkeät raamit taajamametsien hoidolle, suojelulle ja kestävälle käytölle.
Suojelun, luonnonhoidon ja kaavoituksen suunnittelu on huomattavasti helpompaa, kun tiedät, missä on esimerkiksi uhanalaisten tai direktiivilajien esiintymiä tai muita arvokkaita luontokohteita. Erityisen tärkeää on tietää lajeista, joiden suojeluun on lakisääteinen velvollisuus, mutta kaikki muukin luonto- ja lajitieto on tärkeää.
Taajamametsien kohdalla tärkeintä on kartoittaa metsät Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO) luonnontieteellisten valintaperusteiden mukaan. Vähintään kaikki METSO I- ja II-luokan metsät tulee säästää. Tutustu METSO-ohjelman valintaperusteisiin.
Jotta tieto on mahdollisimman käyttökelpoista, sen tulee olla kattavaa, ajantasaista ja avointa. Avoimen luontotiedon avulla myös kansalaiset voivat varmistaa, että luonto on huomioitu kaavoituksessa ja muissa suunnitelmissa.
Etenkin kuntien, seurakuntien ja muiden julkisyhteisöjen kannattaa laatia sitovat luonnon monimuotoisuusohjelmat ja metsästrategiat, joissa painotetaan ekologista ja sosiaalista kestävyyttä taloudellisen tuoton sijaan.
Suojele METSO-ohjelman kriteerit täyttävät alueet ja muut arvokkaat luontokohteet.
Tiukat metsäsertifikaatit (FSC) ja seurakuntien ympäristödiplomit asettavat vähimmäisvaatimukset monimuotoisuuden säilyttämiselle ja hiilinielujen ylläpidolle.
Huomioi metsät kaavoituksessa ja muussa maankäytössä
Metsäalueiden pirstoutuminen on yksi suurimmista uhista lajistolle. Kaavoituksessa ei riitä, että säästät yksittäiset metsäsaarekkeet, vaan sinun on turvattava yhteydet laajempiin metsäalueisiin. Kaavoituksella voit vaikuttaa lähimetsien, muun lähiluonnon ja niiden lajiston säilymiseen pitkälle tulevaisuuteen.
Varmista, että yhtenäiset viher- ja metsäalueet säilyvät ja vahvistuvat kaavoituksessa. Jätä metsäalueiden välille leveitä ja yhtenäisiä kulkuyhteyksiä eli ekologisia käytäviä lajien siirtymistä varten. Ekologiset käytävät estävät metsäalueiden pirstoutumista ja mahdollistavat lajien liikkumisen sekä geenivirran taajamien läpi.
Kartoita ja osoita liito-oravan ydinalueet ja kulkuyhteydet yleis- ja asemakaavoissa. Säästä kaupunkisuunnittelussa papanapuut, kolopuut ja muut pesäpuut (kuten vanhat haavat ja kuuset) sekä turvaa liito-oravien kulkureitit.
Monet lajit tarvitsevat tiettyjä rakennepiirteitä kuten lahopuuta, vanhoja lehtipuita tai monikerroksista puustoa. Varmista kaavoituksessa, että arvokkaat luontotyypit ja avainbiotoopit säilyvät koskemattomina.
Yleis- ja asemakaavoissa voit antaa suojelumääräyksiä virkistysmetsille ja asettaa rakentamattomia suojavyöhykkeitä luonnonsuojelualueiden, vesistöjen ja arvokkaiden elinympäristöjen ympärille.
Kaavoituksen ajaksi asetetut toimenpiderajoitukset estävät luontoarvojen tuhoutumisen ennen luontoselvitysten ja kaavan valmistumista.
Suojele ja ennallista arvokkaat metsät ja suot
Metsiä ja soita suojelemalla ja ennallistamalla olet mukana pysäyttämässä luontokatoa ja hillitsemässä ilmastonmuutosta. Suomen metsä- ja suoluontotyypeistä suuri osa on arvioitu uhanalaisiksi intensiivisen maankäytön kuten päätehakkuiden ja ojittamisen seurauksena. Lisäksi suot sekä monimuotoiset metsät sitovat ja varastoivat merkittäviä määriä hiiltä.
Erityisen tärkeää on jättää hakkuiden ulkopuolelle lehdot, paahderinteet, kalliometsät, suot ja pienvesien varret sekä vanhat luonnontilaiset metsät. Säästä myös uhanalaisten ja harvinaisten lajien – kuten liito-oravan tai hömötiaisen – elinympäristöt.
Luonnonsuojelulaki ja EU:n luontodirektiivi velvoittavat suojelemaan tiettyjen lajien lisääntymis- ja levähdyspaikat.
Ojitettujen taajamasoiden ja -kosteikkojen ojien tukkiminen palauttaa luontaisen vesitalouden, lisää elinympäristöjen luontaista lajistoa sekä sitoo hiiltä. Soiden ennallistaminen pidättää vettä ja ravinteita valuma-alueella, mikä parantaa vesistöjen tilaa. Lisäksi luonnontilaiset suot ja kosteikot tasaavat tulvahuippuja ja toisaalta pitävät maaperän kosteana kuivina kausina.
Voit ennallistamalla nopeuttaa yksipuolisten tai tasaikäisten metsien palautumista luonnontilaan. Tämä onnistuu esimerkiksi tuottamalla lahopuuta kaulaamalla puita pystyyn tai kaatamalla niitä maahan sekä lisäämällä lehtipuustoa.
Seuraa haitallisten vieraslajien (esim. jättiputki, jättipalsami, kurtturuusu, viitapihlaja-angervo) esiintymiä ja torju niitä aktiivisesti taajamametsissä ja muussa lähiluonnossa.
Kunnat, seurakunnat ja yksityiset maanomistajat voivat tarjota arvokkaita metsä- ja suokohteitaan METSO- ja Helmi-ohjelmien kautta pysyvään tai määräaikaiseen suojeluun sekä hakea niihin suojelukorvauksia.
Lisää lahopuuta ja vähennä hoitoa
Lahopuu on metsäluonnon monimuotoisuuden tärkeimpiä edellytyksiä. Sitä tarvitsevat etenkin monet sienet ja hyönteiset sekä koloissa pesivät linnut. Kun lisäät lahopuuta ja kevennät hoitoa, taajamametsät saavat kehittyä mahdollisimman luonnontilaisiksi ja monimuotoisiksi.
Älä poista kuolleita, maahan kaatuneita ja pystyyn kuolleita puita, vaan jätä ne tietoisesti metsiin. Pidä yllä lahopuujatkumoa eli säästä lahoamisen eri vaiheessa olevia runkoja. Jos ulkoilureittien varrella on vaaraa aiheuttavia puita, katkaise ne maalahopuiksi tai tekopökkelöiksi sen sijaan, että veisit ne pois.
Vanhoilla, järeillä puilla sekä kolopuilla on ratkaiseva merkitys kolopesijöille, kääville, jäkälille ja monille hyönteisille.
Suosi eri-ikäisiä ja monia eri puulajeja sisältäviä metsiä yksipuolisten viljelymetsien sijaan. Sekapuustoisuus parantaa metsän resilienssiä eli sietokykyä ilmastonmuutosta ja mahdollisia tuhoja vastaan. Jätä havupuuvaltaisiin taajamametsiin lehtipuita – erityisesti haapaa, raitaa, jalopuita ja pihlajaa, joilla on suuri merkitys muille eliölajeille.
Noudata hallitun hoitamattomuuden periaatetta eli hoida metsää vain silloin, kun siihen on erikseen osoitettu painava syy. Näin taajamametsät saavat kehittyä mahdollisimman luonnontilaisiksi ja monimuotoisiksi.
Jätä metsänkäsittelyssä aina vähintään säästöpuuryhmiä, järeitä lehtipuita sekä tiheikköjä suojapaikoiksi eläimille.
Siirry taajamametsissä perinteisistä siistimispainotteisista hoitoluokista luonnonhoitoa ja monimuotoisuutta painottaviin hoitoluokkiin (esim. arvokkaat luontokohteet ja lähiluontoalueet).
Luovu kaupallisista hakkuutavoitteista taajamametsissä. Jos harjoitat metsätaloutta, unohda avohakkuut ja siirry jatkuvaan kasvatukseen. Näin saat säilytettyä metsän peitteisyyden, mikroilmaston ja maaperän kosteusolot.
Ohjaa virkistyskäyttöä ja kulutusta
Runsas tai ohjaamaton virkistyskäyttö kuluttaa aluskasvillisuutta ja maaperää. Kulutuksen ohjaaminen onkin välttämätöntä luonnon monimuotoisuuden, maston kestävyyden ja virkistysarvojen yhteensovittamiseksi. Ohjaamalla käyttöä ja metsänhoitoa voit ylläpitää metsien vetovoimaa ja turvallisuutta vaarantamatta silti luontoarvoja.
Ohjaa asukkaiden liikkumista selkeille reiteille ja pitkospuille, jotta kulumiselle herkkää aluskasvillisuutta ja maaperää saadaan suojeltua reittien ulkopuolella. Kulkua ohjaamalla saat estettyä myös luonnontilaisten pienvesien, lehtojen sekä kosteikkojen turmeltumisen. Voit ohjata kulkua myös lahopuiden avulla tai reittejä hakettamalla.
Merkitse reitit maastoon selkeästi, esimerkiksi opastekylteillä tai värimerkinnöillä. Näin saat kulkijat pysymään halutuilla urilla ja vähennettyä poikkeamista herkille alueille. Kerro opastetauluissa tai sähköisissä kanavissa, miksi tietyillä alueilla ohjataan pysymään poluilla. Kun ulkoilijat ymmärtävät esimerkiksi lahopuun, pienvesien tai lintujen pesimärauhan merkityksen, noudattavat he ohjeita paremmin.
Lintujen pesimäaikaan tai luonnonhoitotöiden ajaksi voit pystyttää reitin varteen myös tilapäisiä tiedotteita tai kiertoreittiopasteita.
Suojele kaikkein herkimmät ja lajistollisesti arvokkaimmat metsäkuviot rajaamalla ne kokonaan tai osittain voimakkaan virkistyskäytön ulkopuolelle.
Luopumalla metsänkäsittelystä tai suosimalla jatkuvaa kasvatusta saat ylläpidettyä metsän peitteisyyttä.
Osallista asukkaita ja järjestöjä
Metsien suojeluun liittyy vahvasti kuntalaisten osallistumisoikeus ja aktiivinen vaikuttamistyö.
Kuntalaiset ja järjestöt kannattaa ottaa mukaan metsäsuunnitelmien ja kaavojen sidosryhmätapaamisiin ja lausuntokierroksiin. Tapaamisia kannattaa järjestää myös maastossa.
Asukkaat ja järjestöt voivat tehdä kunnalle ja Elinvoimakeskukselle virallisia suojeluesityksiä arvokkaista lähimetsäkohteista esimerkiksi METSO-ohjelman kautta rauhoitettaviksi alueiksi.
Suojelun, luonnonhoidon ja kaavoituksen perustaksi tarvitaan kattavat luontotyyppi- ja lajistoselvitykset. Selvitysten tulosten ja muun luontotiedon on tärkeä olla avointa, jotta myös kansalaiset voivat varmistaa, että luonto on huomioitu kaavoituksessa ja muissa suunnitelmissa. Muista, että kuntalaisilta ja paikallisyhdistyksilta voi saada puuttuvia luontotietoja (esim. liito-oravien esiintymisalueet tai vaatelias lajisto) päätöksenteon tueksi.