Siirry sisältöön
Ennallista.fi

Edistä luonnon monimuotoisuutta vesiympäristössä

Rakennetutkin vesiympäristöt voivat tukea luonnon monimuotoisuutta. Kun käytät luontopohjaisia hulevesiratkaisuja ja lisäät kosteikkojen, lampien ja muiden vesistöjen määrää, saat vahvistettua siniverkostoa ja lisättyä vesi- ja rantalajistolle sopivia elinympäristöjä.

Vahvista siniverkostoa!

Siniverkosto on vesiympäristöjen muodostama kokonaisuus. Rakennetut vesiympäristöt, kuten hulevesialtaat, kosteikot, viivytyspainanteet ja muokatut kaupunkipurot ja -lammet, vahvistavat osaltaan siniverkostoa. Ne luovat pirstoutuneeseen kaupunkiympäristöön uusia elinympäristöjä, reittejä ja askelkiviä, joiden kautta eliöt pääsevät leviämään ja liikkumaan.

  • Lisää kytkeytyvyyttä askelkivillä. Rakennetut lammet ja kosteikot toimivat välietappeina eli askelkivinä rakennetussa ympäristössä. Ne yhdistävät erillään olevia luonnontilaisempia vesistöjä ja viheralueita kokonaisuuksiksi.
  • Luo tiheitä verkostoja. Suunnittele yksittäisten lampien tai kosteikkojen sijaan tiheitä verkostoja. Pienet etäisyydet helpottavat erityisesti heikosti lentävien ja hitaasti leviävien vesihyönteisten, kuten tiettyjen sukeltajakuoriaisten, siirtymistä paikasta toiseen. Lisäksi lähellä toisiaan sijaitsevien vesiaiheiden muodostama verkosto estää populaatioiden eristymistä ja auttaa niitä toipumaan paikallisista häiriöistä.
  • Huomioi vesiympäristöt kaavoituksessa. Luontopohjaisille hulevesiratkaisuille ja muille rakennetuille vesiympäristöille on varattava riittävästi maapinta-alaa jo asemakaavavaiheessa.
  • Säilytä ja perusta myös kalattomia lampia. Saalistavat kalat heikentävät monien vesiselkärangattomien ja sammakkoeläinten kantoja. Jätä osa lampiverkostosta täysin kalattomiksi, niin suojelet petokaloille alttiita lajeja.
  • Huomioi koko valuma-alue. Kun teet suunnitelmia, esimerkiksi hulevesiratkaisuja, huomioi valuma-alue, veden luonnollinen kulku sekä purojen ja ojien muodostamat käytävät, jotka sitovat vesistöt laajempaan seudulliseen verkostoon.
  • Suojele ja ennallista historiallisia ja olemassa olevien kosteikkoja. Määritä ensin lähtötilanne kartoittamalla alueen maaperä, historialliset uomat, nykyinen hydrologia sekä maankäyttö ennen kaivu- tai raivaustöiden aloittamista. Tähtää luontaisen vesitalouden palauttamiseen. Suunnittele toimenpiteet koko valuma-alueen tasolla, jotta veden virtaamat ja ravinnekuormitus saadaan hallintaan.
  • Suunnittele monimuotoisia elinympäristöjä. Oikein suunnitellut rakennetut vesiympäristöt tarjoavat lisääntymis-, ravinnonhaku- ja suojapaikkoja vesikasveille, pohjaeläimille, hyönteisille, sammakkoeläimille ja vesilinnuille. Veden syvyyksien vaihtelu, loivat rannat sekä viivytys- ja tulvaniityt lisäävät erilaisten elinympäristöjen määrää. Matalat ja ajoittain tulvivat osat tukevat erityisesti rantakasveja ja pölyttäjiä.
  • Suosi niittykasveja ja paikkakunnalle tyypillisiä vesikasveja, sillä ne rikastuttavat paikallista kasvilajistoa ja tarjoavat elinympäristön monille eliöille.
  • Yhdistä suunnittelu ja rahoitus. Onnistuneen siniverkoston luominen vaatii maankäytön suunnittelun, vesitalousasiantuntemuksen ja ekologisen tiedon yhdistämistä. Muista myös hyödyntää julkisia kunnostusavustuksia, maatalouden ympäristötukia ja kaupunkien hulevesi-investointeja pitkäjänteisten hankkeiden toteutuksessa.
  • Puustoiset rantavyöhykkeet ovat tärkeitä, sillä ne lisäävät varjostusta, pidättävät ravinteita sekä vakauttavat rantatöyrää. Puuvartista kasvillisuutta tulisi suosia vesistöjen varsilla kattavasti.

Käytä luontopohjaisia hulevesiratkaisuja

Avoimet ja luonnonmukaiset hulevesijärjestelmät, kuten rakennetut kosteikot, hulevesipurot, viivytysaltaat, sadepuutarhat ja viherkatot, ovat huomattavasti monimuotoisempia kuin putkitetut viemärijärjestelmät tai betonilammikot.

  • Sadepuutarhat ovat kasvillisuudella peitettyjä matalia painanteita, joissa on huokoinen kasvualusta. Niiden tehtävänä on ennen kaikkea viivyttää rankkasateiden aiheuttamia vesimassoja. Käytä sadepuutarhjoja esimerkiksi omakotitalojen ja rivitalojen pihoilla, liikekiinteistöjen sisäpihoilla, koulujen ja päiväkotien piha-alueilla sekä korttelipuistoissa.
  • Imeytyspainanteet ja -kuopat ovat loivia, usein nurmi- tai niittypeitteisiä uomia, jotka keräävät vettä ja antavat sen imeytyä maahan. Ne sopivat muun muassa kadunvarsille, paikoitusalueiden reuna-alueille, julkisiin puistoihin sekä laajempien viheralueiden ja tonttien rajoille.
  • Läpäisevät pinnoitteet tarkoittavat asfaltin tai tiiviin kiveyksen korvaavia materiaaleja, jotka päästävät veden lävitseen. Tällaisia ovat muun muassa reikälaatat, nurmikivet, suodattava asfaltti ja saumattu hiekkakiveys. Hyödynnä niitä kevyen liikenteen väylillä, pysäköintialueilla, toreilla ja pientalojen ajoteillä – ei kuitenkaan raskaan liikenteen väylillä.
  • Hulevesikosteikot ovat monimuotoisia, jatkuvasti tai osittain vedellä täyttyneitä keinotekoisia kosteikkoalueita, jotka sitovat ravinteita ja tasoittavat virtaamia. Suunnittele hulevesikosteikkoja laajoihin kaupunkipuistoihin, asuinalueiden keskusviheralueille, valuma-alueiden alimmat kohtiin sekä kaupunkipurojen varsille.
  • Viivytysaltaat ja -lammet ovat pysyvästi tai tilapäisesti täyttyviä altaita, joihin vesi kerrytetään sateen aikana ja vapautetaan hallitusti eteenpäin. Ne soveltuvat esimerkiksi suurten liike- ja logistiikkakeskusten pihoille sekä teollisuusalueiden hulevesien hallintakentille.
  • Hulevesipurot ja -ojat ovat luonnonmukaisesti muotoiltuja uomia, joissa on kasvillisuutta, kiviä tai lahopuuta virtausnopeuden hidastamiseksi ja veden suodattamiseksi. Niille sopivia paikkoja ovat muun muassa puistot, luonnonmukaiset kaupunkimetsät, tielinjauksien varret ja asuinalueiden väliset viherkäytävät.
  • Viherkatot eli maksaruoho-, sammal- tai niittykerroksella peitetyt katot pidättävät sadeveden suoraan ja haihduttavat sitä takaisin ilmakehään. Niitä kannattaa suunnitella asuin- ja liikerakennusten, autokatosten, jätekatosten ja muiden piharakennusten sekä bussipysäkkien katoille.
  • Viherseinät ovat pystyrakenteita, joissa hyödynnetään kasveja sitomaan ja haihduttamaan rakennuksen seinämille tai syöksytorviin ohjattua vettä. Hyödynnä niitä etenkin tiiviissä kaupunkikeskustassa, sisäpihoilla, kapeilla katuosioilla sekä julkisivuissa, joissa maapinta-alaa on rajoitetusti.

Mikä on sadepuutarha? Tutustu sadepuutarhoihin (vesientila.fi)

Lisää kosteikkojen laatua ja määrää

Rakenteeltaan monimuotoiset kosteikot edistävät luonnon monimuotoisuutta, auttavat hule- ja valumavesien hallinnassa, toimivat hiilinieluina sekä tarjoavat virkistys-, opetus- ja maisema-arvoja.

  • Huomioi sijoittelussa valuma-alue ja koko verkosto. Kosteikkojen hallinta ja rakentaminen kannattaa aloittaa valuma-alueen yläosista lähtien. Suunnittele ja rakenna mieluummin useita pieniä kosteikkoja ja painanteita ympäri valuma-aluetta kuin vain yksi suuri alajuoksulle. Tämä parantaa hulevesijärjestelmän toimintavarmuutta ja vähentää eroosiopainetta.
  • Lisää lampitiheyttä. Rakennetussa ympäristössä kosteikkoja kannattaa sijoittaa alueille, joissa on jo muita lampia tai vesiaiheita. Lyhyet välimatkat auttavat heikosti leviävien eläimien liikkumista vesistöstä toiseen.
  • Suunnittele kosteikkoja kovan pinnan (asfaltin) läheisyyteen. Kosteikkoja tarvitaan tiiviisti rakennetuille kaupunkialueille vaimentamaan hulevesipiikkejä ja ehkäisemään purojen eroosiota ennen vesien johtamista luonnonvesistöihin.
  • Perusta kosteikkoja myös maatalousmaisemaan. Kosteikkoja kannattaa perustaa maatalousympäristöissä paikkoihin, joissa maastonmuodot luontaisesti keräävät maatalouden valumavesiä. Sopisia ovat myös paikat, jotka ovat maanviljelylle liian märkiä tai vaikeasti viljeltäviä.
  • Sijoita kosteikko huoltoyhteyksien päähän. Kosteikko on hyvä sijoittaa paikkaan, johon pääsee riittävän helposti raskaimmallakin kalustolla. Näin sen alkupään laskeutusallas voidaan huoltaa ja ruopata säännöllisesti.
  • Sijoittelussa vältettävät kohteet. Älä rakenna kosteikkoja paikkoihin, joissa ne tuhoavat olemassa olevia arvokkaita luontotyyppejä kuten luonnontilaisia soita tai vanhaa puustoa tai joissa esimerkiksi pilaantunut maaperä vaarantaa rakenteen toimivuuden.
  • Suunnittele vaihtelevia syvyysalueita. Yhdistä suunnittelussa matalia kasvillisuusvyöhykkeitä ja syvempiä avovesialueita. Tämä ehkäisee kosteikon ennenaikaista umpeenkasvua ja tarjoaa elinympäristöjä eri lajeille. Matalilla alueilla viihtyvät muun muassa ilmaversoiset vesikasvit ja sammakot, kun taas syvemmät vesialueet palvelevat sukeltavia vesilintuja ja muita kalastavia lajeja.
  • Suosi loivia ja rikkonaisia rantoja. Matalilla ranta-alueilla viihtyvät monenlaiset ranta- ja vesikasvit, selkärangattomat eläimet sekä vesilintujen poikueet.
  • Käytä kotimaista kasvillisuutta. Suosi istutuksissa ja maisemoinnissa alueelle luontaisia kasvilajeja. Ne tukevat paikallisia hyönteisiä, lintuja ja muita eläimiä.
  • Tarjoa kaupunkilaisille luontoelämyksiä. Kasvillisuudeltaan ja muodoiltaan rikkaat kosteikot ovat visuaalisesti viehättäviä maisemallisia elementtejä, jotka tarjoavat asukkaille mahdollisuuksia virkistäytymiseen ja luonnon tarkkailuun, kuten lintubongaukseen. Taajamissa kosteikkoja kannattaakin sijoittaa paikkoihin, joissa ne toimivat samanaikaisesti luontokeitaina, oppimisympäristöinä ja asukkaiden virkistysalueina.
  • Huolehdi hoidosta ja ylläpidosta, mutta älä siisti liikaa. Selektiivinen raivaus, osittainen ruoppaus ja vieraslajien torjunta estävät kosteikon rehevöitymistä ja umpeenkasvua. Vältä kuitenkin jatkuvaa rantojen parturointia. Suunnittele hoito monimuotoisuutta tukevaksi: ajoita niitot syksyyn ja jätä riittävästi lahopuuta.

Kunnosta heikentyneet kosteikot

Heikentyneen kosteikon kunnostuksessa tärkeintä on palauttaa luonnollinen hydrologia ja nostaa vedenpintaa esimerkiksi uomaa mutkittelemalla tai patoamalla. Voit torjua umpeenkasvua poistamalla liikaa lietettä, luomalla syvyysvaihtelua (matalikoita ja syvänteitä) sekä raivaamalla valtaavaa kasvillisuutta. Lisäksi voit elvyttää monimuotoisuutta lisäämällä lahopuuta ja kiviä, estämällä kalojen pääsyn osaan lammista sekä lisäämällä tulo-osaan huollettavan laskeutusaltaan kuormituksen hallitsemiseksi.

Lue lisää kosteikoista

Suosi maapohjaisia altaita

Maapohjaisten altaiden monimuotoisuuteen vaikuttavat altaan muotoilu, veden syvyys, kasvillisuus sekä ympäröivä maaperä.

  • Luo erisyvyisiä vyöhykkeitä. Muotoile allas siten, että siinä on matalia ranta-alueita, keskisyviä alueita ja syvempiä monttuja. Syvät kohdat varmistavat, että vesi ei kuivu kokonaan kuivinakaan kausina ja allas voi tarjota talvehtimispaikkoja vesieliöille. Matalat alueet ovat puolestaan hyviä kutupaikkoja ja mahdollistavat ilmaversoisten vesikasvien kasvun.
  • Suosi polveilevaa rantaviivaa. Vältä suoria, geometrisia reunoja. Mutkitteleva rantaviiva kasvattaa reuna-alueen pituutta, mikä luo suojaisia poukamia pikkueläimille.
  • Suunnittele loivat luiskat. Muotoile altaan reuna-alueista mahdollisimman loivia, sillä se ehkäisee eroosiota ja luo sopivia kasvupaikkoja eri kasvilajeille.
  • Valitse eri vyöhykkeisiin soveltuvia kasveja. Istuta uppo- ja kelluslehtisiä kasveja syvempiin osiin, ruohovartisia kasveja (esim. keltakurjenmiekkaa, rantakukkaa ja saroja) matalaan veteen ja rantaviivalle niittykasveja. Pensaat ja puut, kuten leppä ja pajut, sopivat rantavyöhykkeeseen. Niitä voi istuttaa penkalle, mutta myös alueelle laajemmin. Ne sitovat juurillaan ravinteita ja rantatöyrään maa-ainesta.
  • Suosi alkuperäisiä ja paikallisia kasvilajeja. Ne tarjoavat parasta ravintoa ja suojaa paikallisille hyönteisille, kuten kimalaisille ja sudenkorennoille.
  • Aseta altaaseen ja sen rannoille lahopuuta, kuten tukkeja ja kantoja. Ne toimivat auringonottopaikkoina sammakoille ja kilpikonnille, lepopaikkoina linnuille sekä kasvupaikkoina sienille ja hyönteisille.
  • Rakenna rantaviivan tuntumaan kivikoita. Ne tarjoavat piilopaikkoja sammakkoeläimille, matelijoille ja pikkunisäkkäille.
  • Hyödynnä saarekkeita. Altaan keskelle muotoillut pienet maa- tai kasvillisuussaarekkeet tarjoavat linnuille turvallisen, pedoilta suojatun pesimäpaikan.
  • Pidennä virtausreittiä. Ohjaa vesi kulkemaan altaassa mahdollisimman pitkää reittiä tuloaukosta poistoaukkoon hyödyntämällä esimerkiksi suvantokohtia ja kynnyksiä. Näin saat parannettua veden suodatusta ja luotua rauhallisia suvantopaikkoja eliöstölle.
  • Luo valon ja varjon tasapaino. Istuta altaan etelä- ja länsipuolelle puustoa tai pensaita. Varjo ehkäisee veden liiallista lämpenemistä ja leväkukintoja kuumina kesäpäivinä, mutta jättää osan altaasta auringonpaisteesta riippuvaisten lajien tarpeisiin.
  • Minimoi hoitotoimet. Vältä koko altaan ruoppaamista kerralla tai kasvillisuuden kokonaisvaltaista raivaamista. Hoitotoimenpiteet kannattaa tehdä osissa ja eri vuosina, jotta eläimille jää aina koskemattomia suojapaikkoja. Anna altaan reuna-alueiden kasvaa luonnonmukaisena niittynä tai puuvartisena kasvillisuutena, tiukasti leikatun nurmikon sijaan.

Vapauta virtaava vesi

Virtavedet ja lähes kaikki vaelluskalat ovat Suomessa erittäin uhanalaisia patoamisen ja jokien valjastamisen vuoksi. Kun annat vesien virrata vapaina, voivat vaelluskalat ja niistä riippuvainen jokihelmisimpukka eli raakku lisääntyä.

  • Älä rakenna uusia vesivoimapatoja. Virtavedet ovat sisävesiemme uhanalaisimpia luontotyyppejä. Uusi vesivoima ja padot pirstovat elinympäristöjä ja vaarantavat jo ennestään erittäin uhanalaisia vaelluskaloja sekä jokihelmisimpukoita. Voimaloista saatava hyöty on pieni verrattuna niiden aiheuttamaan luontohaittaan.
  • Rakenna toimivat kalatiet. Varmista kalojen kulku voimaloiden ohi rakentamalla kaikkiin toiminnassa oleviin voimaloihin kalatiet, mieluiten luonnonmukaiset ohitusuomat. Luonnonmukainen uoma vaatii enemmän pinta-alaa kuin tekninen kalatie, mutta se on paras ratkaisu, jos patojen purku ei ole mahdollista. Alempaa voit lukea lisää virtavesien rakentamisesta.
  • Pidä kalatiet jatkuvasti virtaavina. Huolehdi, että kalateillä on riittävästi ja jatkuvasti virtaamaa ja ohjaa vettä myös kuiviksi jääneisiin vanhoihin luonnonuomiin. Kuivunut uoma ei auta kaloja ja muuta vesiluontoa.
  • Pien- ja minivoimaloiden purku. Pura etenkin sähköntuotannon kannalta merkityksettömät padot ja voimalaitokset, jotta uomat saadaan palautettua kokonaan luonnontilaan. Pienistä voimalaitoksista luopuminen ei juuri vaikuta sähköntuotantoon, mutta auttaa merkittävästi uhanalaista luontoa.

Rakenna lisää virtavesiä

Rakennetut luonnonmukaiset purot ja uomat sopivat esimerkiksi uhanalaisten kalojen kutu- ja kasvuympäristöiksi, korvaamaan vesirakentamisen hävittämiä virtavesielinympäristöjä, kokonaisen virtavesiekosysteemin perustaksi, luonnonmukaisiksi ohitusuomiksi sekä kaupunkien virkistys- ja maisema-alueiksi.

  • Tee uomasta mutkitteleva. Mutkittelevalla muotoilulla (meanderointi) saat pienennettyä uoman jyrkkyyttä ja maksimoitua pituutta pienelläkin alueella. Puusuisteiden avulla voi myös edesauttaa luontaisen meanderoinnin muotoutumista. Kaivetut uomat meanderoituvat vuosikymmenten tai vuosisatojen aikavälillä luontaisesti.
  • Vaihtele leveyttä ja syvyyttä. Leveyden ja syvyyden vaihtelu luo monipuolisia virtausolosuhteita ja muodostaa näin eri eliöille ja kalojen eri ikävaiheille (kutu, poikaset, aikuiset) sopivia pienelinympäristöjä.
  • Luo monimuotoinen ja luonnonmukainen rakenne. Näin edistät laajan ravintoverkon kehittymistä – aina vesisammalista, putkilokasveista ja päällyslevistä pohjaeläimiin, kaloihin sekä lintu- ja nisäkäslajeihin. Esimerkiksi luonnonmukaiset pohjamateriaalit edistävät pohjaeläimistön lajirikkauden ja yksilömäärien nopeaa kasvua.
  • Käytä pohjalla eri raekoon kiveä ja soraa. Sijoita pohjalle vaihtelevan kokoista soraa sekä suurempia kiviä. Sora toimii taimenen kutu- ja poikasalueena, kun taas isommat kivet luovat suvantoja, suojaa ja virtausvoimakkuuden vaihtelua.
  • Hyödynnä puuta. Uomaan lisätty lahopuu ja puurakenteet lisäävät elinympäristöjen monimuotoisuutta, tarjoavat suojapaikkoja kaloille ja toimivat ravinnonlähteenä sekä kiinnittymisalustana pohjaeläimille.
  • Muista kasvillisuus. Suodattamisen lisäksi kasvillisuus hidastaa veden virtausta, jolloin hule- ja valumavesien mukana kulkeutuva kiintoaines pääsee laskeutumaan. Tämä estää liiallisen fosfori- ja typpikuormituksen pääsyä vesistöön ja auttaa ylläpitämään kirkkaampaa ja laadukkaampaa vettä.
  • Varmista veden säilyminen vuoden ympäri. Jotta rakennettu uoma voi toimia kokonaisen ekosysteemin pohjana ja vaelluskalojen, kuten taimenen, lisääntymisympäristönä, siinä on oltava vettä ympäri vuoden.
  • Mitoita virtaama. Virtaaman tulee olla riittävä ja vuodenaikojen mukaan säädelty, jotta eliöiden elinmahdollisuudet säilyvät myös talviaikaan.
  • Yhdistä virkistys- ja maisema-arvot. Rakenna luonnonmukainen uoma esimerkiksi puistoon tai joutomaalle, jolloin saat alueelle samalla kertaa sekä merkittäviä luontohyötyjä että maisemallisia, virkistyskäyttöä palvelevia arvoa.
  • Toteuta kalatie luonnonmukaisena uomana. Tekniset kalatiet on suunniteltu pääasiassa voimakkaille uimareille, kuten lohelle ja taimenelle. Luonnonmukainen ohitusuoma sen sijaan toimii kaikille kalalajeille ja erikokoisille yksilöille. Se myös mahdollistaa kalojen kulun sekä ylä- että alavirtaan.

Vaali ja lisää rantojen monimuotoisuutta

Saat lisättyä rantaluonnon monimuotoisuutta rakennetuissa vesiympäristöissä, kun luot rannoille erisyvisiä vyöhykkeitä ja kerroksellista kasvillisuutta sekä kevennät hoitoa. Rantakasvillisuus ei pelkästään lisää monimuotoisuutta rannalla vaan myös veden alla. Kasvillisuuden luoma varjoistus muun muassa tasoittaa veden lämpötilaa ja luo tätä kautta paremmat elinolosuhteet vesieliöstölle sekä hidastaa myös umpeenkasvua.

  • Luo loivia ja polveilevia rantoja. Korvaa suorat ja jyrkät rannat sekä betoni- tai kivetysrakenteet vaihtelevilla, loivilla rinneosuuksilla. Loivilla rannoilla on erisyvyisiä vyöhykkeitä eri kasvi- ja eläinlajeille.
  • Muotoile matalikkoja ja kynnyksiä. Muotoile veteen erisyvyisiä syvänteitä ja matalikkoja. Matalat vesialueet tarjoavat ihanteellisia kasvupaikkoja ilmaversoisille vesikasveille ja kutupaikkoja sammakoille ja kaloille.
  • Lisää uomaan tai rantaan lahopuuta, juurakoita ja erikokoisia kiviä. Ne toimivat suoja- ja ravintopaikkoina pohjaeläimille ja muille pieneliöille. Puustoiset rantavyöhykkeet toteuttavat pitkällä aikavälillä puuaineksen luontaisen kierron.
  • Suosi kerroksellista ja monipuolista kasvillisuutta. Istuta tai anna luontaisesti kasvaa eri vyöhykkeiden kasveja (upos-, kellus- ja ilmaversoskasvit sekä rannan niitty- ja pensaskasvit). Mitä monipuolisempi kasvillisuus, sitä rikkaampi eläimistö.
  • Jätä suojavyöhyke. Säästä tai luo rannan ja ympäröivän maankäytön, kuten nurmikon, pellon tai tien väliin leikkaamaton ja mielellään puuvartista kasvillisuutta sisältävä suojavyöhyke, joka sitoo ravinteita ja kiintoainetta sekä toimii eläinten liikkumisreittinä.
  • Kevennä hoitoa. Lopeta rantojen jatkuva parturointi. Ajoita tarvittavat niitot syksyyn pesimäkauden ulkopuolelle ja jätä aina osia alueesta niittämättä.
  • Käytä luontopohjaisia ratkaisuja. Suosi viivytysojia, imeytyspainanteita ja kosteikkoja putkituksen ja asfaltoinnin sijaan. Luontopohjaiset ratkaisut suodattavat hulevesien haitta-aineita ja tasoittavat tulvahuippuja.

Paranna vesien ekologista tilaa

Rakennetut vesiympäristöt voivat ehkäistä valuma-alueella alempien vesistöjen rehevöitymistä, mikä ylläpitää koko verkoston ekologista toimivuutta.

  • Huolehdi suodatuksesta. Rakennetut hulevesikosteikot ja -altaat suodattavat valumavesistä ravinteita, kiintoainetta ja haitta-aineita ennen kuin ne päätyvät herkkiin luonnonvesiin.
  • Suojaa alemmat vesistöt. Hulevesiä kannattaa suodattaa valuma-alueen yläjuoksulla ennen kuin ne laskevat kaupunkipuroihin, pikkujokiin ja rannikkovesiin.
  • Tasaa tulvia ja virtaamavaihteluita. Rakennetut ratkaisut vaimentavat rankkasateiden aiheuttamia virtaamapiikkejä viivyttämällä ja imeyttämällä hulevesiä. Samalla vähenee myös kaupunkipurojen eroosio, ja saat suojattua vesieliöstöä äkillisiltä muutoksilta.
  • Puskuroi kuivia kausia. Imeyttävät ja vettä pidättävät rakennetut altaat ja kosteikot sitovat vettä maastoon sateiden aikana ja vapauttavat sitä hitaasti ympäristöönsä, mikä lievittää kuivuuden vaikutuksia monin tavoin. Ne muun muassa keräävät vettä ja päästävät sitä alemmas valuma-alueelle viiveellä, jolloin purot ja uomat eivät kuivu yhtä nopeasti sateiden välillä. Maapohjaisissa altaissa ja kosteikoissa seisova vesi pääsee myös imeytymään maaperän läpi pohjavesivarantoihin. Lisäksi altaissa ja kosteikoissa oleva vesi ja niiden kasvillisuus haihduttavat kosteutta ilmaan, mikä viilentää lähiympäristöä ja ylläpitää korkeampaa ilmankosteutta kuumuuden ja kuivuuden aikana.