Siirry sisältöön
Ennallista.fi

Ruderaatit ja teollisuusalueet

Ruderaatit ja teollisuusalueet ovat ihmisen tuottamia, avoimia alueita. Näillä joutomailla lajisto on joskus hyvinkin monimuotoista, vaikka alkuperäinen luonto onkin kadonnut.

Mikä on ruderaatti?

Ruderaattien, eli urbaanien ja teollisten uuselinympäristöjen piirteitä ovat

  • alue on ihmistoiminnan voimakkaasti muuttama
  • alkuperäinen maaperä on tyystin poistettu, sekoitettu tai peitetty karkeilla materiaaleilla
  • alue on avointa ja/tai
  • alue on voinut muodostua ”vahingossa” ihmistoiminnan toissijaisena seurauksena.

Esimerkkejä tyypillisistä ruderaateista ovat varastointikentät ja teollisuusalueiden liepeet, lumenkaatopaikat, hylätyt rakennuspaikat ja sorakuopat sekä monenlaiset läjitysalueet ja täyttömäet. Ruderaatteja voidaan myös perustaa kasvillisuudesta paljaille alueille.

Ruderaattimaiden pinta-ainekset vaihtelevat usein mosaiikkimaisesti, mikä luo monenlaisia kasvupaikkoja. Esimerkiksi savimaa-ainesnotkoihin voi kehittyä pieniä kosteikkoja. Kasvillisuus on usein vaihtelevaa. Se rakentuu nopeasti levittäytyvistä pioneerikasveista ja maa-aineksen mukana kulkeutuneista uusista lajeista.

Hiekkainen alue, vähän sorakuoppamainen. Yksittäisiä puun taimia ja heinää kasvaa siellä täällä.

Sinisiipisirkka

Ketterästi pomppiva sinisiipisirkka viihtyy avoimilla, hiekkaisilla alueilla, joissa se maastoutuu tehokkaasti suojavärinsä ansiosta. Lepoasennossa piiloon jäävät takasiivet ovat upean vaaleansiniset. Sinisiipisirkka on lajina erittäin uhanalainen.

Ruderaatit ovat erityisen alttiita haitallisten vieraslajien leviämiselle. Avoin tila, ravinteiden epätasainen jakautuminen ja alueiden linkittyminen liikennevirtoihin luovat otolliset olosuhteet esimerkiksi lupiinille ja muille aggressiivisesti leviäville vieraskasveille.

Ruderaatteja saatetaan pitää joutomaina, mutta ekologiselta kannalta ne toimivat tärkeinä korvaavina elinympäristöinä (uusbiotooppeina) harvinaistuneille paahde-, keto- ja niittylajeille. Perinteiset niityt ja luontaiset harjujen paahderinteet ovat paikoin lähes kadonneet, joten ihmisen muokkaamat avoimet alueet ylläpitävät nykyisin merkittävää osaa uhanalaisesta hyönteis- ja kasvilajistostamme.

Tutustu erilaisiin ruderaatteihin ja niiden lajistoon

Hiekka- ja sorakuopat

Soran- ja hiekanoton jäljiltä syntyneet alueet ovat jyrkkärinteisiä, aurinkoisia ja äärimmäisen kuivia elinympäristöjä. Maaperä on ravinneköyhää hiekkaa tai soraa, jolla kasvien vesitalous on epävakaa – vain harvat menestyvät näissä oloissa!

Monet hiekkakuopat ovat kuitenkin erinomaisia paahdeympäristöjä. Niiden kuumat ja paljaat etelärinteet tarjoavat ihanteellisia pesäpaikkoja maahan kaivautuville myrkkypistiäisille, kuten hietapistiäisille ja maamehiläisille. Niillä viihtyvät myös monet uhanalaiset, kuivuutta sietävät ketokasvit ja erikoistuneet hyönteislajit. Jyrkät hiekkatöyräät ovat lisäksi erittäin uhanalaisen törmäpääskyn keskeisiä pesäpaikkoja.

Louhosalueet

Louhosalueet ovat kalliomurskeen tekoon ja kiven louhintaan liittyviä alueita, joille on ominaista paljas, pirstoutunut kallioperä, louhikot ja hienompi kivipöly. Nämä alueet voivat olla paahteisia, mutta louhoksen pohjalle muodostuu usein myös varjoisia painanteita ja pysyviä tai kausittaisia vesilammikoita.

Louhokset tarjoavat kasveille luontaisia elinpaikkoja mukailevia avokalliokohteita ja vyöryrinteitä. Niiden lohkareikot tarjoavat myös suojapaikkoja matelijoille, kuten kyylle, sisiliskolle sekä pikkunisäkkäille. Louhoksen pohjan kosteikot ja hulevesialtaat voivat muodostua kutupaikoiksi sammakkoeläimille.

Läjitysalueet ja täyttömäet

Läjitysalueet ovat monenkirjavia alueita, joille on kasattu ylijäämämaita, rakennusjätettä tai ruoppausmassoja. Helsingin Vuosaarenhuippu toimii erinomaisena esimerkkinä tällaisesta, merkittävästä uusluontokohteesta. Maaperä on usein hyvin heterogeenista, ja siinä voi olla sekaisin ravinteikasta savea, betonimursketta, hiekkaa tai muita ravinneköyhiä aineksia.

Vaihtelevan maaperän ansiosta lajisto on monesti jopa poikkeuksellisen monimuotoista. Alueilla voi nähdä runsaasti sekä alkuperäisiä lajeja, että harvinaisia tulokaskasveja (ruderaattilajeja). Laajat, avoimet alueet houkuttelevat pölyttäjiä sekä runsassiemenisen kasvillisuuden vuoksi myös lintuja, kuten tiklejä ja hemppoja.

Varastointikentät ja teollisuusalueiden liepeet

Varastointikenttiä ovat esimerkiksi puutavara-, hiili-, hiekka- tai romukentät ja niiden reuna-alueet. Näillä alueilla maata tampataan raskailla koneilla, joten maaperä on usein tiivistynyttä, soraista tai asfaltoitua. Maaperään aiheutuu usein häiriötä koneiden liikkeen ja materiaalin siirron vuoksi.

Jatkuva pienimuotoinen häiriö pitää maaperän avoimena ja estää metsittymisen. Tämän ansiosta kilpailullisesti heikot mutta sitkeät pioneerikasvit voivat menestyä. Varastoitavan aineksen mukana alueille voi kulkeutua jopa eksoottisia lajeja. Reuna-alueiden pensaikot ja joutomaakaistaleet tarjoavat yleensä hyviä suojapaikkoja ja pesimäympäristöjä linnuille.

Lentokentät

Lentokentät ovat selvästi muita laajempia, tasaisia ja avoimia nurmi- ja hiekkakenttiä, joita hoidetaan turvallisuussyistä säännöllisellä niitolla ja raivaamalla puusto kokonaan pois. Tiiviiksi tampattu maaperä on usein karua hiekkaa ja soraa.

Lentokentät ovat pinta-alallisesti merkittäviä korvaavia elinympäristöjä, varsinkin kuivien niittyjen lajistolle. Koska alueilla ei käytetä lannoitteita ja maaperä sen vuoksi köyhtyy, niille on muodostunut ketomaisia niittyjä. Niityt ovat olennaisen tärkeitä elinympäristöjä monille uhanalaisille perhosille, kovakuoriaisille ja avomaan linnuille, jotka kärsivät maatalousympäristöjen umpeenkasvusta. Esimerkiksi Lappeenrannan lentokentältä on löydetty yli sata uhanalaista tai silmälläpidettäväksi luokiteltua lajia.

Hiekkaiset urheilu- ja kyläkentät

Urheilu- ja kyläkentillä tarkoitetaan kulutukselle alttiita, pintamaaltaan hiekkaisia tai tuhkaisia kenttiä, joiden käyttö on vähentynyt tai loppunut. Kenttien reunoilla maaperä on usein köyhää ja aurinko pääsee paistamaan esteettömästi ainakin osalle kenttäalueesta.

Kenttien reuna-alueet ja hylätyt hiekkakentät kasvittuvat hitaasti, jolloin syntyy matalaa ja lajikasta ketokasvillisuutta. Hiekkainen alusta sopii erinomaisesti maassa pesiville pistiäisille, jotka tarvitsevat paljasta hiekkaa tai soraa pesäkolojensa kaivamiseen.

Näin ylläpidät monipuolista luontoa myös joutomailla

Ruderaatit eivät yleensä kuulu kunnossapidon piiriin, mutta niitä voidaan hoitaa satunnaisesti niittämällä tai poistamalla pensaikot ja puuntaimet.

Ruderaateilla maaperän rikkominen, myllääminen ja uuden maa-aineksen tuonti voivat toistua enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Ruderaattialueiden täsmähoidon pääperiaate on jatkuvan tai jaksottaisen häiriön ylläpitäminen. Luontomme pyrkii aktiivisesti metsittymään, joten avoimet, paahteiset ja ravinneköyhät olosuhteet on säilytettävä aktiivisilla hoitotoimilla.

Tavoite: Avointen, kuumien hiekkapintojen ja -seinämien säilyttäminen sekä puuston ja sammalkerroksen kurissapito.

  • Puuston raivaus: Poista varjostava puusto, erityisesti mänty- ja koivutaimikot etelän- ja lännenpuoleisilta rinteiltä. Jos tarpeen, pohjoisrinteille voi jättää suojaavaa puustoa estämään tuulieroosiota.
  • Maanpinnan rikkominen: Riko ja kuori yhtenäistä sammal-, jäkälä- ja heinäkerrosta esimerkiksi kaivinkoneella 3–5 vuoden välein. Luo uusia, paljaita hiekkalaikkuja maahan kaivautuvia hyönteisiä varten.
  • Vieraslajien hallinta: Hiekka- ja sorakuopat ovat lupiinin suosimia ympäristöjä. Sen siemenet myös leviävät herkästi maa-aineksen mukana uusille paikoille.

Tavoite: Monimuotoisen topografian (lohkareikot, paahdepinnat, kosteikot) hyödyntäminen ja pioneerivaiheiden ylläpito.

  • Puuston raivaus: Raivaa lehtipuusto, kuten vesakko ja haavat. Tee raivaus louhoksen pohjalle ja reunoille, jotta aurinko pääsee paistamaan kivipinnoille.
  • Maanpinnan rikkominen: Muokkaa louhoksen pohjalle ja rinteille kertyneitä hienoaines- ja kivipölykasoja ja levitetä ne laajemmalle alueelle pioneerikasvien asuttavaksi.
  • Erityistoimet: Muotoile louhoksen pohjalle muodostuneet hulevesi- ja sulamisvesialtaat loivarinteisiksi. Tarvittaessa poista liika uposkasvillisuus, jotta altaat säilyvät avoimina kutualtaina sammakkoeläimille.

Tavoite: Nopean sukkession hidastaminen, haitallisten vieraslajien torjunta ja mosaiikkimaisen rakenteen ylläpito.

  • Puuston raivaus: Tee säännöllisiä raivauksia, esimerkiksi 2–3 vuoden välein. Poista nopeasti leviävät pioneeripuut, kuten raita, harmaaleppä ja haavanvesakot.
  • Maanpinnan rikkominen: Koska maaperä on usein ravinteikasta, se kasvaa umpeen nopeasti. Voit jyrsiä tai laikuttaa pintamaata, jotta siemenpankista voi nousta uutta ruderaattikasvillisuutta.
  • Kulotus: Hallittu kulotus tai kulotuksenomainen pintapoltto soveltuu laajojen kuivien heinikoiden, kuten hietakastikkakasvustojen uudistamiseen ja orgaanisen aineksen vähentämiseen.

Tavoite: Kulutuksen ja kevyen maaperän häiriön matkiminen alueilla, joiden teollinen käyttö on vähentynyt.

  • Puuston raivaus: Poista kentältä puuvartiset kasvit ja reuna-alueiltakin ylimääräistä pajukkoa tai muuta pienpuustoa.
  • Maanpinnan rikkominen: Riko tiivistynyttä sora- ja hiekkapintaa kevyesti esimerkiksi äestämällä tai lanaamalla. Tämä luo tilaa matalille ketokasveille.
  • Erityistoimet: Säästä alueella jo olevat hiekka-, tiili- tai betonimurskekasat, sillä ne muodostavat erinomaisia paahdepaikkoja.

Tavoite: Laajojen ja vähäravinteisten avomaiden ja ketolajiston säilyttäminen ilmailuturvallisuus huomioiden.

  • Puuston raivaus: Raivaa kaikki puusto ja pensaikko pysyvästi pois kiitoteiden reunoilta ja turva-alueilta.
  • Hoitoniitot: Niitä alueet enintään kerran kesässä, yleensä loppukesästä, kun kasvit ovat siementäneet. Kerää niittojäte pois sieltä, missä se on mahdollista.
  • Kulotus ja pintapoltto: Voit suorittaa polton valvotuissa olosuhteissa, mikäli savu ei vaaranna lentoturvallisuutta. Toimenpide auttaa laajojen nurmien ja ketojen elvyttämiseen.

Tavoite: Matalakasvuisen, lajirikkaan ketokasvillisuuden edistäminen ja maassa pesivien pistiäisten suojelu.

  • Puuston raivaus: Poista kenttää varjostava reunapuusto erityisesti etelän puolelta, jotta kentän olosuhteet pysyvät paahteisena.
  • Maanpinnan rikkominen: Haraa kentän reunoja ja osittain umpeenkasvaneita osia. Käännä hiekkaa kevyesti käsin tai pienkoneilla keväisin. Tämä luo pistiäisille elintärkeää paljasta, pehmeää hiekkapintaa pesäkolojen kaivamiseen.
  • Erityistoimet: Estä alueen muuttuminen parkkipaikaksi tai varastoksi, mutta salli kevyt ihmistoiminnan aiheuttama tallaus. Esimerkiksi jalkapallon pelaaminen tai kylätapahtumat pitävät kasvillisuutta luontaisesti matalana.

Vieraslajien torjunta on erityisen tärkeää

Kun ruderaattialuetta ennallistetaan tai hoidetaan raskaalla kalustolla, on olemassa suuri riski, että vieraslajit leviävät työkoneiden mukana. Tätä voi välttää seuraavilla toimenpiteillä:

Suosi kilpailukykyistä korvaavaa kasvillisuutta. Kun vieraslajikasvusto on saatu hävitetyksi, paljas maa on altis uudelle invaasiolle. Laikkuihin voi sitä ennen kylvää ruderaatille sopivia pioneerilajeja, kuten siankärsämöä, päivänkakkaraa tai apiloita.

Puhdista kaluston telat ja renkaat. Ennen kuin siirrät kaivinkoneen, jyrsimen tai äkeen yhdeltä ruderaattialueelta toiselle, puhdista se mullasta ja siemenistä. Erityisesti lupiinin ja jättiputken siemenet kulkeutuvat helposti työkoneiden renkaiden urissa.

Valvo tuotuja maamassoja. Läjitysalueilla ja täyttömäillä tulisi käyttää vain puhtaita massoja. Mikäli alueelle tuodaan maata, jonka seassa on vieraslajien juuria tai siemeniä, alue on eristettävä ja otettava tehostettuun seurantaan heti ensimmäisen kasvukauden aikana.

Nämä tunnistat varmasti

Komealupiini (Lupinus polyphyllus)

Lupiini viihtyy erityisesti hiekkakuopilla, lentokentillä ja urheilukenttien reunoilla. Se sitoo juurinystyröillään typpeä maaperään, joka rehevöittää muutoin vähäravinteiset hiekka- ja soramaat.

Lupiini on haastava hävittää, sillä sen siemenpankki säilyy maassa vuosikymmeniä. Torjunta-alue vaatii seurantaa useiden vuosien ajan.

Jättiputket (Heracleum-ryhmä)

Erityiset riskiympäristöjä ovat läjitysalueet, täyttömäet ja teollisuusalueiden liepeet, joille on tuotu maamassoja muualta. Jättiputkien suuret lehdet varjostavat maapinnan täysin, mikä estää muiden kasvien kasvun.

Katkaise pääjuuri vähintään 10 cm syvyydeltä varhain keväällä. Voit myös peittää esiin nousevan kasvuston mustalla, valoaläpäisemättömällä muovilla tai pressulla vähintään kahdeksi vuodeksi. Vaihtoehtoisesti kasvit voidaan leikata useita kertoja kaudessa suojavarusteita käyttäen.

Kurtturuusu (Rosa rugosa)

Kurtturuusu valtaa herkästi etenkin hiekkaiset ja aurinkoiset pinnat, sillä se sietää kuivuutta paremmin kuin useimmat alkuperäiset lajit.

Tehokkain tapa on vetää pensaat juurineen maasta kaivinkoneella tai traktorilla. Juuristo on kerättävä huolellisesti pois. Linnut levittävät siemeniä marjojen avulla laajalle, joten tarkasta alueen ympäristö vuosittain uusien taimien varalta.

Lähteet