Rantaniityt auttavat linnustoa
Matalakasvuiset rantaniityt ovat merkittäviä elinympäristöjä monille kosteikkolinnuille. Rantojen niiton ja laidunnuksen miltei päätyttyä 1950-luvun jälkeen järviruoko on vallannut rantoja.
Linnut käyttävät rantaniittyjä pesimäalueena, muutolla levähtäessä ja ruokailualueina. Rantaniityt ovat erityisesti monien kahlaajien suosiossa. Rantaniittyjä on perinteisesti hyödynnetty karjalaitumina, mikä piti maiseman avoimena ja niityt matalakasvuisina.
Rantaniittyjen pinta-ala on romahtanut murto-osaan sadan vuoden takaisesta. Niiden katoaminen on johtanut niityillä elävän lintulajiston ja erilaisten rantaniittytyyppien uhanalaistumiseen. Lisäksi lintuvesien rehevöitymisen seurauksena järviruoko on lisääntynyt ja matalakasvuisten niittyjen umpeutumisen vuoksi avomaiden lintulajiston korvautuu ruovikkolajistolla.
Tyypillisiä rantaniityillä pesiviä lajeja ovat esimerkiksi punajalkaviklo, taivaanvuohi ja töyhtöhyyppä. Perämeren rannikon laajoilla niityillä pesii myös mustapyrstökuireja, suokukkoja ja kuoveja. Varpuslinnuista rantaniittyjen lajeja ovat muun muassa keltavästäräkki ja niittykirvinen. Puolisukeltajasorsat hakeutuvat niityille pesimään, erityisesti heinätavi ja haapana suosivat rantaniittyjä pesimäpaikkoina.
Muuttoaikoina hanhet ja muut vesilinnut käyttävät rantaniittyjen kasveja ravintonaan. Muutoilla levähtäville linnuille rantaniityillä on erityisen suuri merkitys ja hyvillä kohteilla kahlaaja-, ja vesilintumäärät saatetaan muuttoaikaan laskea tuhansissa linnuissa.
Kunnosta rantaniitty raivaamalla ruovikko ja huolehtimalla hoidosta
Umpeenkasvaneita rantaniittyjä voidaan ennallistaa raivaamalla rannoille kasvanut ruovikko, pensaikko ja puusto sekä huolehtimalla niityn jatkohoidosta. Laidunnuksen ja niiton myönteiset vaikutukset ovat pysyviä ja vaikuttavia vain, jos niityn hoitoa jatketaan myös peruskunnostuksen jälkeen. Rantaniityn jatkohoito voidaan järjestää niittona tai laidunnuksena tai niiden yhdistelmänä.
Rantaniitty peruskunnostetaan samalla tavalla kuin mikä tahansa perinneympäristö.
Hoidatko niittämällä vai laiduntamalla?
Rantaniittyjä voi hoitaa sekä niittämällä että laiduntamalla. Parhaan tuloksen saat, jos pystyt käyttämään niitä molempia. Niityn hoitohistoria vaikuttaa siihen, miten niitty reagoi kunnostukseen ja hoitoon, eli miten nopeasti lajit palautuvat niitylle. Aiemmin laidunnetulla rantaniityllä laidunnus tuottaa parhaan hoitotuloksen ja vastaavasti entisellä niittoniityllä niitto on laidunnusta parempi hoitotapa.
Niiton ja laidunnuksen suurin ero kasvillisuusvaikutusten osalta on se, että niitto poistaa kasvillisuuden kerralla, kun taas eläimet syövät kasveja valikoivasti. Niitossa maanpinnan tallautuminen on myös vähäisempää kuin laidunnuksessa, minkä vuoksi laitumien kasvillisuudessa on enemmän vaihtelua kuin niitetyillä alueilla.
Jos hoidat aluetta niittämällä, vältät sen, että karja tallaa lintujen pesiä. Laidunnus kuitenkin vaikuttaa kasvillisuuteen niin, että linnuille löytyy monenlaisia pesäpaikkoja. Tällöin useampi kosteikoilla ja rantaniityillä viihtyvä lintu löytää sekä pesäpaikkoja että ruokailumahdollisuuksia.
Karjan lanta lisää hyönteisten määrää ja lintujen ruokailumahdollisuuksia. Laidunnuksen vaikutus kasvillisuuteen riippuu käytettävästä eläinlajista ja -rodusta, eläinten iästä, lukumäärästä sekä laidunnuksen kestosta ja ajoituksesta. Niitossa vastaavat muuttuvat tekijät ovat niiton ajoitus, voimakkuus, toistuvuus ja niittokorkeus.
Kahlaajien ja vesilintujen poikaset tarvitsevat ravinnokseen erityisesti selkärangattomia hyönteisiä. Kun rantaniityn kasvillisuus on pienipiirteistä ja monimuotoista, lintujen poikasille on tarjolla riittävästi ruokaa.
Kiinnitä huomiota hoidossa erityisesti kasvillisuuteen
Kasvillisuuden on oltava riittävän matalaa. Monet kahlaajat ja muut avomaan lajit välttävät niittyjä, joilla kasvaa pensaita, puita tai sankkaa ruovikkoa. Puut ja pensaat tarjoavat tähystyspaikkoja variksille ja näkösuojaa maapedoille. Tärkeää on, että niitto tai laidunnus ulottuvat vesirajaan saakka, sillä useimmat kahlaajat välttävät korkean kasvillisuuden kokonaan ympäröimillä niityillä pesimistä.
Pyri siihen, että rantaniitty olisi niin laaja, että maassa on korkeuseroja. Kun vedenpinta nousee, tulisi osan maasta silti jäädä vedenpinnan yläpuolelle. Riittävät korkeusvaihtelut ovat tärkeitä etenkin merenrantaniityillä, joilla vedenpinnan vaihtelut ja kovat tulvat voivat olla siellä pesiville linnuille kohtalokkaita. Ilmastonmuutos on jo vaikuttanut matalien merenrantaniittyjen tulvimiseen niin, että alkukesäiset tulvat ovat yleistyneet ja ne tuhoavat rantaniityillä pesivien lintujen pesiä.
Miten huomioida linnusto hoidossa?
Lintujen pesäpaikkamieltymykset, ruokailualueet, ruokailutavat ja ravintokohteet vaihtelevat lajeittain, minkä vuoksi rantaniityn kasvillisuudessa on hyvä olla monimuotoisuutta kasvilajiston ja sen korkeuden suhteen. Esimerkiksi töyhtöhyyppä tekee pesänsä hyvin matalakasvuiselle niitylle (kasvillisuuden korkeus alle 10 cm) ja punajalkaviklo vaatii hieman korkeampaa kasvillisuutta (15–20 cm). Töyhtöhyyppien poikaset ruokailevat erityisesti maan pinnalla ja karjan lantapaakuissa olevilla selkärangattomilla. Mustapyrstökuirin poikaset taas saalistavat liikkuvaisempia selkärangattomia korkeammalta kasvillisuuden seasta. Punajalkaviklon ja suokukon poikasten ruokailutavat ovat näiden välimaastosta.
Laiduntavien eläinten määrä (eli laidunpaine) tulee mitoittaa tavoitteiden mukaiseksi ottaen huomioon laitumen kasvillisuus, kosteus- ja muut kasvuolosuhteet sekä eliölajisto. Lintujen kannalta merkittävillä kohteilla on tärkeää mitoittaa laidunpaine sellaiseksi, että laidunnuksella saadaan kunnostettua ja hoidettua avomaan lintulajeille soveliasta elinympäristöä.
Laidunnuksen hyötyjä on myös se, että eläinten sorkat rikkovat maanpintaa. Tällöin ei synny tiiviitä yhden kasvilajin kasvustoja ja vedessä kasvavan ruovikon tai kortteikon väliin syntyy avovesivyö. Moni kahlaaja ja varpuslintu suosii näitä ruokailualueena.