Siirry sisältöön
Ennallista.fi

Lintuvesien kunnostus ja hoito

Lintuvedet ovat tärkeitä pesimäympäristöjä monille vesi- ja rantalinnuille. Ne ovat myös tärkeitä levähdysalueita linnuille silloin, kun ne muuttavat.

Lintuvedet ovat järviä, lampia ja merenlahtia, jotka ovat tärkeitä linnuille. Ne ovat yleensä matalia ja reheviä. Lintuvedet tarjoavat linnuille paikkoja pesimiseen, ruokailuun ja levähtämiseen.

Monet lintuvedet ovat muodostuneet ihmistoiminnan seurauksena. Esimerkiksi kahlaajalinnuille sopivat rantaniityt ovat syntyneet rantalaidunnuksesta ja heinän niittämisestä karjan rehuksi. Matalat lintujärvet taas ovat usein syntyneet järvenlaskun seurauksena. Järvenlaskulla on aikoinaan pyritty hankkimaan ranta-alueita viljelykäyttöön.

Harmaahaikara kävelee rantavedessä. Taustalla musta ja valkoinen lammas.

Hyväkuntoisella lintuvedellä tavataan tyypillisesti useita vesi- ja rantalintulajeja yhtä aikaa. Pesimälajistoon vesi- ja kahlaajalinnuista kuuluvat esimerkiksi haapana, heinätavi, lapasorsa, tukkasotka, nokikana, punajalkaviklo ja taivaanvuohi. Muuttoaikoina lintuvesillä voi levähtää satoja tai jopa tuhansia hanhia, sorsia ja kahlaajia. Monet lintuvesistä ovat kansainvälisesti merkittäviä eri lajien muuttoreittien varrella olevia levähdysalueita.

Taivaanvuohi

Taivaanvuohen tunnistaa helposti pitkästä nokasta ja pään raidoista. Nimensä lintu on saanut mäkättävästä äänestään, joka muistuttaa hieman vuohen ääntelyä. Lintu on vuosisatojen saatossa kerännyt useita lempinimiä: vanhapiika, taivaanjäärä, ukonoinas, mäkättäjä, kitkuttaja ja niin edelleen.

Taivaanvuohi

Lintuvedet muuttuvat jatkuvasti. Ilman hoitoa matalat lahdet ja järvet kasvavat vähitellen umpeen: järviruoko ja muu vesikasvillisuus leviävät, avovesialueet pienenevät ja rannat pensoittuvat. Samalla monien vesilintujen, kahlaajien ja lokkilintujen pesimä- ja ruokailualueet vähenevät.

Aiemmin uusia lintuvesiä syntyi luonnon omien prosessien ja perinteisen maankäytön, kuten laidunnuksen ja niiton, seurauksena. Nykyisin näin tapahtuu harvoin. Siksi arvokkaiden lintuvesien säilyminen edellyttää aktiivista hoitoa, kuten ruovikoiden raivausta, vesikasvien niittoa, ruoppauksia, rantaniittyjen laidunnusta sekä vieraspetojen torjuntaa.

Suunnittele lintuveden kunnostus

Lintuveden voi kunnostaa, jos sen lintukannoissa havaitaan selkeää vähenemistä. Siksi ennen tarkemman kunnostussuunnitelman tekoa tarvitaan tietoa alueen linnuston kehittymisestä.

Luonnonsuojelullisesti arvokkailla lintuvesillä on linnuston nykytilan lisäksi hyvä olla tietoinen alueen kasvillisuudesta ja muusta eliöstöstä. Vähintään on selvitettävä esiintyykö alueella joitakin harvalukuisia tai vaateliaita lajeja. Mahdollisten kunnostustoimien vaikutusta lintuveteen on arvioitava kokonaisuutena.

Mistä tunnistaa kunnostusta tarvitsevan lintuveden?

Merkkejä kunnostustarpeesta ovat esimerkiksi

  • avovesialueiden selvä väheneminen
  • järviruo’on tai muun kasvillisuuden voimakas leviäminen
  • rantaniittyjen umpeenkasvu eli pensoittuminen tai metsittyminen
  • vesilintujen ja kahlaajien vähentyminen seurannoissa
  • naurulokkien pesimäyhdyskuntien katoaminen
  • veden sameneminen ja leväkukintojen lisääntyminen
  • runsaat särkikalakannat
  • vieraspetojen runsaslukuisuus tai määrän kasvu alueella.

Ennen kunnostuksen suunnittelua selvitetään, miksi lintuveden tila on heikentynyt. Syynä voi olla esimerkiksi

  • vesistön rehevöityminen ja ravinnekuormitus valuma-alueelta
  • umpeenkasvu ja avovesialueiden väheneminen
  • rantaniittyjen laidunnuksen loppuminen
  • vieraspedot, kuten minkki ja supikoira
  • vedenpinnan muutokset tai aiemmat järvenlaskut.

Lintuveden tilaa ei ratkaise pelkästään itse vesistö, vaan koko sen valuma-alue. Jos ympäröiviltä pelloilta, metsistä tai ojista kulkeutuu jatkuvasti ravinteita ja kiintoainesta vesistöön, järvi tai lahti kasvaa nopeasti uudelleen umpeen kunnostuksen jälkeen. Siksi ennen kunnostusta on arvioitava, mistä rehevöityminen johtuu ja voidaanko ravinnekuormitusta vähentää esimerkiksi laskeutusaltailla, kosteikoilla, ojakatkoilla tai suojavyöhykkeillä.

Kun ongelmien syyt tunnetaan, voidaan valita juuri kyseiselle kohteelle sopivat kunnostus- ja hoitotoimet. Usein paras lopputulos saavutetaan yhdistämällä useita eri menetelmiä.

Miten valita oikeat kunnostusmenetelmät?

Kunnostus on yleensä hankeluonteinen prosessi, jossa on monta eri vaihetta. Aloita hanke tekemällä kunnostusaloite. Kunnostushanke päättyy, kun toimenpiteet on toteutettu. Kunnostuksen jälkeen aluetta on hoidettava, jotta kunnostuksen tulokset säilyvät. Seuraa kunnostuksen vaikutuksia, jotta sen tuloksellisuutta voidaan arvioida. Hoidon tulosten seuranta on erityisen tärkeää, jotta hoitotoimenpiteet osataan valita, kohdistaa ja mitata oikein.

Kunnostusmenetelmät valitaan sen mukaan, mitkä tekijät heikentävät lintuveden tilaa. Ennen toimenpiteiden suunnittelua tulee selvittää alueen linnusto, kasvillisuus, vedenlaatu sekä valuma-alueelta tuleva kuormitus. Samalla arvioidaan, mitkä lintulajit tai lajiryhmät ovat kunnostuksen tärkeimmät kohteet.

Kun vesialue on kasvanut umpeen järviruo’olla, järvikaislalla tai muulla vesikasvillisuudella, ensisijaisia menetelmiä ovat:


-vesikasvien niitto tai poisto
-avovesikäytävien ja -lampareiden ruoppaus
-vedenpinnan nosto, jos se on mahdollista.


Tavoitteena on palauttaa mosaiikkimainen elinympäristö, jossa vuorottelevat avovesialueet ja kasvillisuusvyöhykkeet. Tämä hyödyttää erityisesti vesilintuja, kuten haapanaa, heinätavia ja lapasorsaa.

Kun avoin rantaniitty on muuttunut ruovikoksi tai metsittynyt, tarvitaan:
-puuston ja pensaikon raivausta
-ruovikon poistoa
-jatkuvaa laidunnusta tai niittoa.


Pelkkä raivaus ei riitä, ellei alueelle järjestetä pitkäaikaista hoitoa. Avoimien rantaniittyjen palauttaminen hyödyttää erityisesti kahlaajia, kuten töyhtöhyyppää, punajalkavikloa ja suokukkoa.

Monet arvokkaat lintujärvet ovat mataloituneet vanhojen järvenlaskujen seurauksena. Tällaisissa kohteissa voidaan harkita vedenpinnan nostoa tai pohjapatojen rakentamista tai kunnostusta.

Vedenpinnan nostolla voidaan lisätä avovesialaa, hidastaa umpeenkasvua ja palauttaa kosteikko-olosuhteita. Menetelmä on kuitenkin yksi vaativimmista suunnitella ja luvittaa.

Jos linnusto on vähentynyt, vaikka elinympäristö näyttää hyvältä, syynä voi olla voimakas petopaine. Tällöin keskeisiä toimia ovat:

-supikoirien ja minkkien poistaminen
-pesimäsaarekkeiden rakentaminen tai kunnostaminen
-olemassa olevien saarten avoimuuden ylläpito.


Toimet ovat erityisen tärkeitä maassa pesiville vesilinnuille, kahlaajille ja lokkilinnuille.

Rehevöityneillä lintuvesillä ongelmana voi olla runsas särkikalavaltaisuus. Tällöin voidaan harkita:
-ravintoketjukunnostusta eli hoitokalastusta
-valuma-alueen kuormituksen vähentämistä
-kosteikkojen tai suojavyöhykkeiden rakentamista valuma-alueelle.


Hoitokalastus voi vähentää ravintokilpailua vesilintujen ja kalojen välillä sekä pitkällä aikavälillä parantaa veden laatua. Tulokset näkyvät yleensä vasta useiden vuosien kuluessa.

Rehevöitymisen syihin on puututtava aina, riippumatta siitä mitä muita kunnostustoimia tehdään. Jos ravinnekuormitus jatkuu, ruopatut alueet ja niitetyt ruovikot kasvavat nopeasti uudelleen umpeen. Siksi kunnostuksessa tulee tarkastella aina koko valuma-aluetta eikä pelkästään itse lintuvesikohdetta.

Usein paras tulos syntyy menetelmien yhdistelmästä

Yksittäinen toimenpide harvoin ratkaisee ongelmaa. Esimerkiksi umpeenkasvaneella lintujärvellä voidaan:

  • vähentää valuma-alueelta tulevaa kuormitusta,
  • ruopata avovesialueita,
  • niittää vesikasvillisuutta,
  • rakentaa pesimäsaarekkeita ja
  • toteuttaa vieraspetopyyntiä.

Parhaat tulokset saavutetaan yleensä silloin, kun kunnostuksessa yhdistyvät elinympäristön parantaminen, petojen hallinta ja pitkäjänteinen hoito.

Miten arvioida valuma-alueen kuormitusta?

Lintuveden kunnostuksen suunnittelussa tulee tarkastella koko valuma-aluetta eli aluetta, jolta sade- ja sulamisvedet virtaavat kosteikkoon, järveen tai lahteen. Monet lintuvesien ongelmista, kuten rehevöityminen, veden sameneminen ja umpeenkasvu, johtuvat valuma-alueelta tulevasta ravinne- ja kiintoainekuormituksesta. Jos kuormituksen lähteisiin ei puututa, kunnostustoimien vaikutukset voivat jäädä lyhytaikaisiksi.

Mitä kuormitustarkastelussa kannattaa selvittää?

Valuma-alueen tarkastelussa pyritään tunnistamaan:

  • ravinteiden (erityisesti fosforin ja typen) lähteet
  • kiintoainekuormituksen lähteet
  • ojitukset ja muut veden kulkua muuttavat rakenteet
  • eroosioherkät alueet
  • mahdolliset pistekuormittajat, kuten jätevedet tai tuotantoalueet
  • olemassa olevat kosteikot, laskeutusaltaat ja muut vesiensuojelurakenteet.

Tietoa voidaan kerätä kartta-aineistoista, ilmakuvista, maanomistajien haastatteluista sekä maastokäynneillä.

Kuormituksen yleisimpiä merkkejä

Valuma-alueelta tulevaan kuormitukseen voivat viitata esimerkiksi:

  • veden sameus tai ruskeus
  • runsaat leväkukinnat
  • nopeasti leviävä vesikasvillisuus
  • ojista sadejaksojen jälkeen tuleva samea vesi
  • lietteen kertyminen kosteikon tai järven suistoalueille
  • mataloituminen jokien ja ojien laskukohdissa.

Nämä ovat usein merkkejä siitä, että ravinteita ja kiintoainesta kulkeutuu vesistöön tavallista enemmän.

Vesistökuormituksen lähteitä ja niiden tyypillisiä vaikutuksia

Kuormituksen lähdeTyypillinen vaikutus
PellotFosfori- ja typpikuormitus, liettyminen
MetsäojituksetKiintoaineksen ja humuksen kulkeutuminen vesistöön
Vanhat turvetuotantoalueetKiintoaine- ja ravinnekuormitus
Rakennetut alueetHulevedet ja virtaamavaihtelut
Rantojen eroosioKiintoaineen kulkeutuminen vesistöön

Miten kuormitusta voidaan vähentää?

Jos valuma-alueella havaitaan merkittävää kuormitusta, kannattaa ennen varsinaisia lintuvesikunnostuksia tai niiden yhteydessä harkita esimerkiksi:

  • kosteikkojen rakentamista
  • laskeutusaltaiden perustamista
  • kaksitasouomia tai pohjakynnyksiä
  • suojavyöhykkeitä peltojen ja vesistöjen väliin
  • metsätalouden vesiensuojelurakenteita
  • eroosioherkkien alueiden kunnostamista.

Tällaiset toimet vähentävät ravinteiden ja kiintoaineksen päätymistä lintuvedelle ja pidentävät varsinaisten kunnostustoimien, kuten ruoppauksen tai niiton, vaikutusaikaa.

Mitä lupia tarvitsen?

Ole Lupa- ja valvontavirastoon (LVV) aina yhteydessä, jos suunnittelet kunnostustoimenpiteitä Natura 2000 -verkoston, lintuvesien-, rantojensuojeluohjelman tai uhanalaisen lajin esiintymisalueelle.

Mikäli toimit yksityismaiden suojelualueella, hae tarpeen mukaan toimenpiteille Lupa- ja valvontavirastosta lupaa poiketa LSL 24 §:n mukaisista rauhoitusmääräyksistä. Tämä lupa koskee sellaista toimintaa, josta aiheutuu haittoja alueen luonteeseen tai luontaiseen kasvillisuuteen, eläimistöön tai maisemakuvaan. Ota rauhoitusmääräykset huomioon myös kun toteutat luontoselvityksiä. Voit joutua hakemaan tätä varten myös poikkeamislupaa LVV:ltä.

Hae rahoitusta

Lintuvesille suunnattua yhtä rahoitusohjelmaa ei ole, joten rahoitus on pirstaleista ja koostuu useista eri lähteistä. Rahoitusta haetaan usein hankepohjaisesti.

Tutustu rahoituksiin Rahat pintaan -verkkosivustolla

Lintuvesien kunnostus- ja hoitotoimenpiteet

Monien lintuvesien kunnostuksen tavoitteena ei ole luoda täysin avointa vesialuetta, eikä toisaalta myöskään yhtenäistä ruovikkoa. Linnuston kannalta paras lopputulos on usein mosaiikkimainen ympäristö, jossa vuorottelevat avovesialueet, matalat rantavedet, ruovikot, luhtakasvillisuus sekä avoimet rantaniityt. Tällainen vaihteleva rakenne tarjoaa pesimä-, suoja- ja ruokailupaikkoja useille eri linturyhmille.

Jokaiselle lintuvedelle valitaan sen tarpeisiin sopiva yhdistelmä kunnostus- ja hoitotoimia. Tavoitteena on palauttaa vesilinnuille, kahlaajille ja muille kosteikkolajeille monipuolinen elinympäristö.

Kunnostus- ja hoitotoimia lintuvesillä ovat ruoppaus, vesikasvien niitto, vedenpinnan nosto, pesimäsaarten kunnostus ja hoitokalastus sekä rannoilla ja niitä ympäröivillä maa-alueilla raivaus, vieraspetopyynti, laidunnus ja niitto.

  • Ruoppauksella avataan umpeenkasvaneita vesialueita ja lisätään veden syvyyttä.
  • Vesikasvien niitolla pidetään avovesialueet avoimina ja parannetaan lintujen liikkumis- ja ruokailumahdollisuuksia.
  • Vedenpinnan nostolla hidastetaan umpeenkasvua ja lisätään vesilintujen tarvitsemia matalia avovesialueita.
  • Rantaniittyjen laidunnuksella ja niitolla säilytetään avoimia rantoja, joita monet kahlaajat tarvitsevat pesintään.
  • Pesimäsaarekkeilla tarjotaan linnuille turvallisia pesäpaikkoja, joihin maapedot pääsevät huonommin.
  • Vieraspetopyynnillä vähennetään supikoiran ja minkin aiheuttamia pesä- ja poikastuhoja.

Yksittäinen toimenpide harvoin riittää, vaan parhaat tulokset saavutetaan pitkäjänteisellä hoidolla. Koska linnuston heikentymiseen lintuvesillä vaikuttaa yleensä moni asia, työssä tarvitaan pitkäjänteisyyttä ja eri menetelmien soveltamista. Monilla lintuvesillä ongelmana on eri tavoin ilmenevä rehevöityminen ja vedenlaadun heikentyminen.

Seuraa linnustoa

Seurannan tavoitteena on selvittää, millaisia vaikutuksia lintuvesillä tehtävillä kunnostus- ja hoitotoimenpiteillä on alueella pesivien lintulajien parimääriin ja siihen, miten niiden elinpiirit sijoittuvat. Lisäksi tiettyjen toimenpiteiden vaikutusta on hyvä selvittää kohteilla muuttoaikaan levähtäville linnuille.

Tärkeimpänä seurantakohteena ovat:

  • pesivien lintujen lajikohtaiset parimäärät ja
  • biomassat.

Lisäksi valituilla kohteilla seurataan tiettyihin toimenpiteisiin liittyen vesilintujen poikastuottoa (pesintä) tai levähtävää linnustoa.

Pesimälinnuston selvitys tuottaa tärkeää tietoa lintuvesien hoito- ja käyttösuunnitelmien, toimenpidesuunnitelmien ja Natura-alueiden tilan arviointien laadintaa varten.

  • Seurannan tavoitteena Natura-alueilla on erityisesti osoittaa toimenpiteiden aiheuttamat mahdolliset positiiviset muutokset alueilla pesivien suojeluperustelajien parimäärissä.
  • Seurantojen laajuus onkin tärkeää mitoittaa niin, että kohteen suojelupäätöksessä asetettujen tavoitteiden toteutumista voidaan arvioida mahdollisimman luotettavasti.

Muutokset pesimälinnustossa tapahtuvat usein melko hitaasti. Siksi pesimälinnustoselvityksen yhtenä tavoitteena on toimia myös vertailutietona, kun kohteen jatkohoidon vaikutuksia seurataan pidemmän aikaa.

Kohteiden muuttoaikaista merkitystä selvitettäessä tutkitaan muutolla levähtävien lajien yksilömääriä. Linnuston seurannassa kiinnitetään erityistä huomiota EU:n lintudirektiivin 4. artiklan tarkoittamiin lajeihin (liitteen I ja kansallisen ns. muuttolintulistan lajit, Mäkelä & Salo 2021) ja Suomessa uhanalaisiksi luokiteltuihin lajeihin (Lehikoinen ym. 2019).

Seurannassa käytetään supistetussa muodossa valtakunnallisen linnustonseurannan vakioituja menetelmiä. Laskentakerroiltaan supistetut menetelmät antavat riittävän luotettavat tulokset kunnostustoimenpiteiden vaikutusten seurantaan.

Levähtäjälaskennoilla saadaan merkittävää tietoa tiettyjen kunnostustoimenpiteiden onnistumisesta ja vaikuttavuudesta. Muutolla levähtävät lajit reagoivat nopeasti levähdysalueilla tapahtuviin muutoksiin, kuten avoimen niittyalueen laajentumiseen, avovesialueen lisäämiseen ja ravinnon saatavuuteen.

Laskennoilla saadaan myös tietoa, miten levähtävät linnut käyttävät alueita ennen toimenpiteitä ja toimenpiteiden jälkeen: laskennoilla on mahdollisuus saada tietoa levähtäjien suosimien alueiden muutoksista alueen sisällä. Lisäksi syysaikaiset levähtäjälaskennat tuottavat arvokasta tietoa vesilintujen metsästyksen vaikutuksesta alueella levähtävään linnustoon.

Seurantakohde ja seurannan ajoittuminen suhteessa kunnostustoimiin

Seurannan kohdealue voi olla kokonaisuudessaan sama kuin Natura-alueen rajaus tai sitten osa laajemman Natura-alueen rajauksesta, esimerkiksi yksi lintujärvi useamman lintujärven kattavasta Natura-alueesta.

Linnusto tulee selvittää koko lintuvesikohteelta, vaikka kunnostustoimet kohdistuisivat vain osaan aluetta, koska linnut saattavat alueen sisällä siirtyä käyttämään kunnostettua tai hoidettua aluetta, mikä saattaa selittää hoitoalueen linnuston muutoksen.

Selvitä linnuston tila aina ennen hankkeen aloitusta

Linnuston tila selvitetään aina kunnostushankkeen alussa, toimenpiteiden toteutuksen jälkeen ja hankkeen lopussa.

  • Jos kohteelta on alle viisi vuotta vanha pesimälinnuston selvitys, sitä ei pääsääntöisesti tarvitse tehdä uudelleen ennen toimenpiteisiin ryhtymistä.
  • Ensimmäinen seurantalaskenta tulee tehdä, toteutetuista toimenpiteistä riippuen, viimeistään kolmen vuoden kuluttua toimenpiteiden aloittamisesta, toinen viiden ja viimeinen kymmenen vuoden kuluttua.

Resurssien salliessa seurantavuosia voi olla useampia ja ohjeistusta tiheämmin.

Kohteilla tarvittavat seurantamenetelmät ja seurantojen ajoitus suunnitellaan kohdekohtaisesti tehtävien toimenpiteiden ja kohteen luonteen mukaan.

  • Esimerkiksi rantaniittyjen kunnostuskohteilla positiiviset vaikutukset näkyvät nopeasti kahlaajissa ja levähtävien lintujen määrissä.
  • Vedenpinnan nostohankkeissa pesimälinnuston muutokset voivat näkyä vasta useamman vuoden viiveellä, mutta vaikutukset näkyvät nopeammin syksyisissä levähtäjämäärissä.