Siirry sisältöön
Ennallista.fi

Puustoiset perinneympäristöt

Tunnista puustoisten perinnebiotooppien erityispiirteet ja ota ne huomioon alueen hoidossa ja hoidon tavoitteiden suunnittelussa.

Hoidon tavoitteet

Kaikilla puustoisilla perinnebiotoopeilla hoito tähtää puuston ja niittylaikkujen vuorotteluun sekä etenkin kookkaiden vanhojen puiden vaalimiseen. Harvapuustoisuus lisää auringonvalon pääsyä aluskasvillisuuteen ja puiden rungoille, mikä parantaa valosta ja lämmöstä hyötyvien eliölajien elinoloja.

Laidunnus on parasta puustoisten perinnebiotooppien hoitoa. Huomioi, että karjan määrä ei voi olla suuri, koska syötävää kasvillisuutta on vähemmän kuin niityillä. Varsinkin metsälaitumilla on vain vähän ravintoa.

Puustoisia perinnebiotooppeja voi hoitaa sekapuustoisina tai yhtä valtapuuta suosien. Perinnebiotoopin monimuotoisuutta voi lisätä tekemällä pienaukkoja ja harventamalla metsien reuna-alueita valoisammaksi. Vältä tasavälein harventamista ja jätä pystyyn eri-ikäisiä ja erilajisia puuyksilöitä. Säästä vanhat lehtipuut sekä lahot pysty- ja maapuut rikastuttamaan luonnon monimuotoisuutta.

Laidunalueiden vanhojen puiden rungoilla elää useita sammal-, jäkälä- ja sienilajeja sekä monipuolinen hyönteislajisto.

Jätä yksittäisiä kuusia ja kuusiryhmiä laiduneläinten suojaksi. Poista kuitenkin alikasvokseen levinneet nuoret kuuset ja kuusen taimet. Voit tehdä varttuneisiin kuusikoihin pieniä aukkoja, mutta älä harvenna voimakkaasti, sillä se heikentää maisemaa, ja jäljelle jääneet puut kaatuvat helposti. Jos perinnebiotoopilla on jalopuiden, kuten tammen tai lehmuksen taimia, niin suojaa taimet tarvittaessa aidalla.

Paisteiset rinteet ja kumpareet ovat otollisia kohtia pienille valoaukoille, joihin pääsee kehittymään niittymäistä kasvillisuutta. Kuivia töyräitä ja polunvarsia niittämällä voit luoda kasvupaikkoja muun muassa kissankäpälälle.

Metsälaitumet

Metsälaitumet ovat väljäpuustoisia alueita. Niillä karja on perinteisesti laiduntanut etäällä asutuksesta.

Tunnista metsälaidun näistä piirteistä:

  • Metsässä on niittymäisiä kasvillisuuslaikkuja avoimissa paikoissa.
  • Kasvillisuudessa esiintyy laidunnuksesta hyötyviä ruohokasveja.
  • Metsässä kasvaa useita puulajeja ja puusto on eri-ikäistä.
  • Puuston joukossa esiintyy vanhoja järeitä puita ja lahopuita.
  • Metsässä on runsas sienilajisto ja suuria muurahaispesiä.

Umpeenkasvaneen metsälaitumen tunnistat näistä piirteistä:

  • Katajia on runsaasti.
  • Puustorakenne on vaihtelevaa ja se muodostuu osaksi isoista ja lahoavista lehtipuista.
  • Lämpöä ja valoa vaativia marjavia lajeja on runsaasti.
  • Alueella on isoja, paksuoksaisia kuusia.
  • Alueen pitkäaikainen, mutta loppunut laidunnus näkyy pensaskerroksen niukkuutena ja isompien puiden alaoksien vähyytenä.
  • Varpuja, kuten mustikoita, puolukoita ja kanervia, on vähän.
  • Alueella on pieniä niittykasvillisuuslaikkuja sekä yksittäisiä lehdespuita.

Metsälaitumen kasvilajisto riippuu ensisijaisesti metsätyypistä. Nurmirölli sekä rehevöitymistä ilmentävät niittynurmikka ja rönsyleinikki ovat tavallisia metsälaidunnuksesta hyötyneitä kasveja. 

Ahomansikka, nurmitädyke, päivänkakkara, niittyhumala ja niittyleinikki viihtyvät metsälaitumien aukioilla ja laiteilla. Niittyihin verrattuna metsälaitumien lajisto on lehtoja lukuun ottamatta kuitenkin niukkaa. Kasvillisuuden heinävaltaisuus ei aina ole merkki aikaisemmasta laidunnuksesta, sillä esimerkiksi metsälauha ja monet kastikat hyötyvät metsänhakkuusta. Nykyiset metsälaitumet ovat useimmiten luonteeltaan laidunnettujen talousmetsien kaltaisia.

Puustoiset reunavyöhykkeet ja metsäsaarekkeet

Puustoisten reunavyöhykkeiden ja metsäsaarekkeiden hoidon päätavoitteena on puiden ja pensaiden monikerroksisuuden lisääminen ja lajistollisen monimuotoisuuden säilyttäminen. Voit lisätä puuston monikerroksellisuutta suosimalla pellon reunassa matalakasvuisia lajeja. Poista varjostavia havupuita, mutta suosi alueella lehtipuita, pensaita ja katajia sekä kolo- ja maapuita. Raivauksesta hyötyy myös viereinen pelto, kun poistat sitä varjostavia puita. Jätä marjoja ja pähkinöitä tuottavia lajeja tarjoamaan ravintoa linnuille ja nisäkkäille. Tällaisia ovat esimerkiksi pihlaja, tuomi, paatsama, tammi ja pähkinäpensas. Myös haapa on maisemallisesti näyttävä ja tärkeä kolopuu. Pyri saamaan reunavyöhykkeelle vaihtelevuutta luomalla niittymäisiä aukkopaikkoja, paljastamalla kiviä, siirtolohkareita ja kiviaitoja sekä tuomalla esiin yksittäisiä maisemapuita.

Hakamaat

Nykyään hakamaita esiintyy pääasiassa kylvönurmen tai rantalaitumen puustoisina laiteina tai metsäsaarekkeina, jotka toimivat karjan suojapaikkoina. Useimmat hakamaat ovat metsittyneet ja muistuttavat puustoltaan metsälaitumia. Metsittyvät niityt saattavat puolestaan vaikuttaa hakamaisilta, mutta nuori ja tasaikäinen puusto erottaa ne aidosta hakamaasta.

  • Hakamaille on ominaista niittylaikkujen ja puuryhmien vuorottelu. 
  • Hakamaalla puuston peittävyys on enintään kolmannes alasta. 
  • Puusto on lehtipuu- tai mäntyvaltainen, kuusia on yleensä vain siellä täällä. 
  • Yksittäiset järeät, oksikkaat ja leveälatvuksiset puut erottuvat selvästi. 
  • Lisäksi esiintyy katajia ja muita pensasryhmiä sekä runkomaisia pihlajia ja raitoja. 
  • Niittykasvillisuus on aina metsäkasvillisuutta runsaampaa. 
  • Sen aluskasvillisuudessa viihtyvät niityille luonteenomaiset kasvit ja hyönteiset. 
  • Haitallisesta rehevöitymisestä kertovat koiranputki, kylä- ja niittynurmikka, pihatähtimö, valkoapila ja nokkonen.

Hakamaiden tyypillisiä kasvilajeja ovat nurmirölli, lampaannata, poimulehdet, ahomansikka, metsäkurjenpolvi, nurmitädyke, ahomatara, niittyhumala ja nurmitatar. 

Niittylajisto on metsäkasvillisuutta runsaampaa. Rehevillä kasvupaikoilla kasvillisuus on lehtomaista, mutta pensastoa on vähän karjan syönnin ja kulutuksen vuoksi. Kookkaat metsäheinät ja -ruohot häviävät vähitellen karjan ravinnoksi. Niiden sijaan pienheinät levittäytyvät peittäväksi matoksi ja pienruohot laajentavat laikkujaan. Hakamaa on usein melko kivikkoinen. 

Maisemaan kuuluvat usein myös erilaiset perinteisen maankäytön merkit, kuten kivi- ja riukuaitaukset ja karjakujat sekä kivirauniot. Hakamaita on koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Vallitsevin tyyppi on sekapuustoinen, useimmiten lehtipuuvaltainen hakamaa.

Hakamaiset reunavyöhykkeet ja hakamaasaarekkeet

Hakamaisen reunavyöhykkeen ja metsäsaarekkeen hoidon päätavoitteena on puuston harventaminen puoliavoimen hakamaiseksi, jolloin puiden latvukset peittävät noin kolmanneksen alueen pinta-alasta. Metsäsaarekkeilla puuston voi jättää tätä tiheämmäksi tuulenkaatojen välttämiseksi. Harvennuksella pyritään siis avoimien alueiden ja puuryhmien vuorotteluun.

Aloita hoito poistamalla puustoa ja pensastoa avoimena säilyneiden niittylaikkujen ja vanhojen vahvaoksaisten puiden sekä katajien ympäriltä. Säästä vanhat lehtipuut, maisemallisesti kauniit puuyksilöt sekä laho- ja kolopuut. Huolehdi hakamaan puuston uudistumisesta jättämällä puuryhmien yhteyteen myös nuoria puita. Lisää puulajiston monimuotoisuutta suosimalla katajia, lehtipuita, erityisesti jaloja lehtipuita, marjovia puita sekä pensaita. Hoitoa kannattaa täydentää laidunnuksella tai niitolla, jolloin alue ei raivauksen jälkeen pensoitu tai metsity.

Lehdesniitty

  • Lehdesniityllä vuorottelevat laikuittaisesti ja puistomaisesti avoimet niityt sekä pensas- ja puuryhmät. 
  • Pinta-alasta 2/3 on niittyä ja puustoa on 1/3.
  • Tavallisimmat lehdestetyt puulajit ovat koivu, tervaleppä ja jalot lehtipuut. Ne ovat mutkaisia ja haarautuneet kynttelikkömäisesti, joskus lahovikaisia, mutta usein poikkeuksellisen pitkäikäisiä. 
  • Lehdesniittyjä esiintyy yleensä melko rehevillä ja tuoreilla mailla lähellä rantoja. 
  • Tyypillisiä kasveja ovat kämmekät, vuokot ja monet kellot.