Siirry sisältöön
Ennallista.fi

Avoimet perinneympäristöt

Tunnista avointen perinnebiotooppien erityispiirteet ja ota ne huomioon alueen hoidossa ja hoidon tavoitteiden suunnittelussa.

Niityt ja kedot

Niityt

  • Säännöllinen niitto ja laidunnus ovat vähentäneet maaperän ravinteisuutta ja ylläpitäneet avoimuutta sekä valoisuutta, mikä on rikastuttanut niittyjen kasvilajistoa. 
  • Monipuolinen kasvilajisto ja suotuisa pienilmasto ovat puolestaan edellytys päiväperhosten, kovakuoriaisten ja pistiäisten lajirunsaudelle. 
  • Tuoreita niittyjä esiintyy kaikilla kivennäismaalajeilla koko maassa. 
  • Tyypillisiä tuoreiden niittyjen kasveja ovat mm. nurmirölli, punanata, purtojuuri, nurmitatar, päivänkakkara ja niittyleinikki. 

Kedot

  • Kedot ovat kuivien, hiekkaisten tai kallioisten maiden sekä toisinaan moreenimaiden niittyjä ja niitä on aiemmin käytetty etupäässä laitumina.
  • Kedot painottuvat Etelä-Suomeen, mutta niitä esiintyy koko maassa.
  • Runsaslajisimmat kedot löytyvät lounaissaaristosta ja rannikolta. 
  • Ketojen kasvillisuudessa voi esiintyä runsaasti yksi- ja kaksivuotisia lajeja.
  • Tyypillisiä ketojen heiniä ovat lampaannata ja tuoksusimake ja kukkivista ruohokasveista mm. huopakeltano, ketoneilikka, kissankäpälä sekä mäkitervakko.

Ota huomioon hoidossa

Raivaa umpeutuneilla niityillä juuri- ja kantovesoja muodostavat lehtipuut sekä erityisesti kuuset. 


Kaulaa vesovat puut, kuten haapa ja leppä. Jätä kuitenkin vanhat lehtipuut lisäämään luonnon monimuotoisuutta. 


Poista pienpuusto ja pensaisto raivaussahalla tai käsin kiskomalla. Laajoilla ja tasaisilla alueilla pensaita voi poistaa myös traktorilla tai mönkijällä. Niittosilppuri sekä lautas- ja lieriöniittokoneet soveltuvat pienten vesojen poistoon. 


Poista kannot ennen niittoa, jotta ne eivät hankaloita sitä.


Poista katajia käsisahalla tai puutarhasaksilla tai juurineen käsin kiskomalla. Voit jättää muutamia pylväskatajia alueelle.

Laidunnus on useimmiten helpoin tapa hoitaa erityisesti tuoreita niittyjä. Laiduneläimen valintaan vaikuttavat alueen koko sekä rehun laatu ja määrä. Rehevöityneillä niityillä laidunnuspaineen on oltava riittävän korkea.

Pyri hyönteislajistoltaan rikkaiden tuoreiden niittyjen ja ketojen hoidossa siihen, että osa kohteen pinta-alasta on vuosittain hoidon ulkopuolella. Jaa kohde useampaan kesän aikana vain kertaalleen laidunnettavaan lohkoon. Jos lohkotus ei onnistu kertalaidunnuksella, huolehdi siitä, että kohteen läheisyydestä löytyy muuta niittymäistä elinympäristöä, joka tarjoaa koko kesän ajan ravintokasveja hyönteisille. 

Niittohoito luo monille niittyhyönteisille paremmat selviytymisen edellytykset kuin voimakas laidunnus. 

Niitto kannattaa toteuttaa ns. mosaiikkiniittona, jolloin osa niitystä jää niittämättä ja tarjoaa siten ravintokasveja hyönteisille. Niiton laikuittainen toteutus tuo kasvillisuuden rakenteeseen monipuolisuutta, joka lisää monimuotoisen niittyhyönteislajiston elinmahdollisuuksia.

Merenrantaniityt

  • Merenrantaniityt ovat syntyneet suojaisten rantojen hienojakoiselle maalle, missä veden korkeusvaihtelut sekä jäiden liikkeet pitävät kasvillisuuden avoimena. 
  • Monin paikoin myös niitto ja laidunnus ovat estäneet rantaniittyjä pensoittumasta. Samalla niittyala on laajentunut maalle päin. 
  • Parhaimmillaan merenrantaniityt voivat olla hyvinkin laajoja ja tasaisia, lähes puuttomia ja pensaattomia alueita.
  • Merenrantaniittyjen kasvillisuus muodostaa vyöhykkeitä alimman ja ylimmän vesirajan välisellä alueella. Matalassa vedessä kasvaa tavallisesti luikkia, kaisloja sekä järviruokoa. 
  • Varsinaiset rantaniityt sijaitsevat keskivesitason yläpuolisella maarannalla, ja tyypillisiä lajeja ovat meri- ja rantaluikka. 
  • Seuraavina tulevat vastaan rönsyröllin, sarojen, suolavihvilän ja luhtakastikan, punanadan ja lopulta suurruohojen luonnehtimat vyöhykkeet. 
  • Monipuolisinta ja värikkäintä merenrantaniittyjen kasvillisuus on maarannan keski- ja yläosissa, missä kukkivat mm. ketohanhikki, iso- ja pikkurantasappi, ruijanesikko, vilukko, isolaukku, hiirenvirna ja lehtovirmajuuri.

Merenrantojen suolamaat

Merenrannoille voi syntyä pienialaisia suolamaita meriveden haihtumisen seurauksena. Karjan tallaus ja maaperän rikkoutuminen edesauttavat suolamaiden muodostumista, ja paljastuneille laikuille voi ilmestyä harvinaistuneita suolakkomaiden kasvilajeja, kuten suolayrtti, suolasolmukki ja luotosorsimo.

Ota huomioon hoidossa

Raivaa puusto ja pensaat umpeutuneilla rantaniityillä ennen muiden hoitotoimien aloittamista. Jos karja laiduntaa rantaniityllä, anna niiden huolehtia vesakontorjunnasta. Poista ruovikko ja muu kasvillisuus niittämällä alue vähintään kaksi kertaa kasvukauden aikana. Rantametsien reunaan voit jättää maisemaa pehmentäviä pensaita. Säästä myös vanhat pyöreänmuotoiset pajut, sillä juurivesoista syntyvää vesaikkoa on hankala torjua.

Kivikkoisilla tai pehmeäpohjaisilla rantaniityillä laidunnus on käytännössä ainoa mahdollinen hoitotapa. Niitettävilläkin niityillä jälkilaidunnus on suositeltavaa lajistollisen monimuotoisuuden lisäämiseksi. Voit aloittaa laidunnuksen heti niityn kasvun päästyä vauhtiin. Tällöin muun muassa järviruoko on maistuvinta laiduntajille ja sen ravintoarvo on parhaimmillaan. Hyvän hoitotuloksen saavuttamiseksi laidunnusta on hyvä jatkaa pitkälle syksyyn. Näin niitylle jää mahdollisimman vähän kasvillisuutta kulottumaan. Valitse laiduneläin rannan kosteusolojen mukaan. Nautakarja soveltuu kaikille rantaniityille, mutta lampaat ja hevoset laiduntavat mieluiten kuivemmilla ja kovapohjaisilla niityillä.

Rantaniityillä hoidon alkuvaiheessa voimakas laidunnuspaine vähentää tehokkaasti ruovikkoa ja edistää toivottujen kasvilajien paluuta alueelle. Vältä lintujen pesimärannoilla liian suurta eläinmäärää, jotta lintujen pesät eivät tuhoudu. Hoidon alun jälkeen sopiva eläinmäärä on noin 0,5–1 nautaa hehtaarilla.

Rakenna rantalaitumella aitaukset vesirajaan asti, jotta eläimet pääsevät laiduntamaan myös matalaan rantaveteen. Tällöin muodostuu matalakasvuinen rantavyöhyke, joka on erityisesti kahlaajien ja vesilintujen suosimaa ruokailualuetta. Mikäli ranta on hyvin matalaa, rakenna johteet pitkiksi tai aitaa koko vesiraja umpeen, jotta eläimet eivät karkaa. Huomioi, että voit joutua purkamaan aitauksen pois syksyisin ja rakentamaan sen uudelleen keväisin.

Järven- ja joenrantaniityt

  • Järven- ja joenrantaniityltä voidaan erottaa vedeltä maalle varsinaisten vesikasvien alue sekä järvikortteen, järviruo’on, suursarojen, kastikoiden ja pajujen vyöhykkeet. Rantakukka, raate, ranta- ja terttualpi, suoputki, kurjenjalka ja mesiangervo tuovat väriloistoa heinämäisten kasvien sekaan.
  • Järvenrantaniityillä kasvillisuusvyöhykkeet ovat leveämpiä ja lajisto monimuotoisempaa kuin joenvarsiniityillä. 
  • Suursararantaniityt ovat yleisimpiä, ja usein niiden ulkopuolella kasvaa järviruokoa, järvikaislaa ja järvikortetta.
  • Rannan yläosissa voi esiintyä korkeakasvuisia kastikka-, nurmilauha- tai mesiangervovaltaisia niittyjä. Joskus laidunnettuun rantaniittyyn liittyy tuoretta pienruohoniittyä.
  • Matalakasvuiset, heinä-, sara- ja vihvilärantaniityt ovat harvinaisia.

Ota huomioon hoidossa

Raivaa puusto ja pensaat umpeutuneilla rantaniityillä ennen muiden hoitotoimien aloittamista. Jos karja laiduntaa rantaniityllä, anna niiden huolehtia vesakontorjunnasta. Poista ruovikko ja muu kasvillisuus niittämällä alue vähintään kaksi kertaa kasvukauden aikana. Rantametsien reunaan voit jättää maisemaa pehmentäviä pensaita. Säästä myös vanhat pyöreänmuotoiset pajut, sillä juurivesoista syntyvää vesaikkoa on hankala torjua.

Kivikkoisilla tai pehmeäpohjaisilla rantaniityillä laidunnus on käytännössä ainoa mahdollinen hoitotapa. Niitettävilläkin niityillä jälkilaidunnus on suositeltavaa lajistollisen monimuotoisuuden lisäämiseksi. Voit aloittaa laidunnuksen heti niityn kasvun päästyä vauhtiin. Tällöin muun muassa järviruoko on maistuvinta laiduntajille ja sen ravintoarvo on parhaimmillaan. Hyvän hoitotuloksen saavuttamiseksi laidunnusta on hyvä jatkaa pitkälle syksyyn. Näin niitylle jää mahdollisimman vähän kasvillisuutta kulottumaan. Valitse laiduneläin rannan kosteusolojen mukaan. Nautakarja soveltuu kaikille rantaniityille, mutta lampaat ja hevoset laiduntavat mieluiten kuivemmilla ja kovapohjaisilla niityillä.

Rantaniityillä hoidon alkuvaiheessa voimakas laidunnuspaine vähentää tehokkaasti ruovikkoa ja edistää toivottujen kasvilajien paluuta alueelle. Vältä lintujen pesimärannoilla liian suurta eläinmäärää, jotta lintujen pesät eivät tuhoudu. Hoidon alun jälkeen sopiva eläinmäärä on noin 0,5–1 nautaa hehtaarilla. Rakenna rantalaitumella aitaukset vesirajaan asti, jotta eläimet pääsevät laiduntamaan myös matalaan rantaveteen. Tällöin muodostuu matalakasvuinen rantavyöhyke, joka on erityisesti kahlaajien ja vesilintujen suosimaa ruokailualuetta. Mikäli ranta on hyvin matalaa, rakenna johteet pitkiksi tai aitaa koko vesiraja umpeen, jotta eläimet eivät karkaa. Huomioi, että voit joutua purkamaan aitauksen pois syksyisin ja rakentamaan sen uudelleen keväisin.

Joenvarsiniityt

  • Joenvarsiniittyjen kasvillisuusvyöhykkeet ovat yleensä kapeita ja katkonaisia ja niiden lajisto vaihtelee eri puolilla Suomea. 
  • Eteläisen Suomen jokivarsilla esiintyy vesirajassa esimerkiksi viiltosaraa sekä ruokohelpi-, kalmojuuri ja keltakurjenmiekkakasvustoja. Näiden yläpuolella kasvaa tavallisimmin mesiangervoa ja nurmilauhaa. 
  • Monimuotoisinta kasvillisuus on kuitenkin rannan yläpuolisilla tuoreilla ja kuivahkoilla niityillä. 
  • Pohjoisemmat jokivarret ovat kasvillisuudeltaan samantyyppisiä. Alinna on vesi- tai viiltosaravyöhyke ja sen yläpuolella esiintyy korpikastikkaa tai ruokohelpeä ja mesiangervo- tai nurmilauhavaltaista niittyä.

Ota huomioon hoidossa

Raivaa puusto ja pensaat umpeutuneilla rantaniityillä ennen muiden hoitotoimien aloittamista. Jos karja laiduntaa rantaniityllä, anna niiden huolehtia vesakontorjunnasta. Poista ruovikko ja muu kasvillisuus niittämällä alue vähintään kaksi kertaa kasvukauden aikana. Rantametsien reunaan voit jättää maisemaa pehmentäviä pensaita. Säästä myös vanhat pyöreänmuotoiset pajut, sillä juurivesoista syntyvää vesaikkoa on hankala torjua.

Kivikkoisilla tai pehmeäpohjaisilla rantaniityillä laidunnus on käytännössä ainoa mahdollinen hoitotapa. Niitettävilläkin niityillä jälkilaidunnus on suositeltavaa lajistollisen monimuotoisuuden lisäämiseksi. Voit aloittaa laidunnuksen heti niityn kasvun päästyä vauhtiin. Tällöin muun muassa järviruoko on maistuvinta laiduntajille ja sen ravintoarvo on parhaimmillaan. Hyvän hoitotuloksen saavuttamiseksi laidunnusta on hyvä jatkaa pitkälle syksyyn. Näin niitylle jää mahdollisimman vähän kasvillisuutta kulottumaan. Valitse laiduneläin rannan kosteusolojen mukaan. Nautakarja soveltuu kaikille rantaniityille, mutta lampaat ja hevoset laiduntavat mieluiten kuivemmilla ja kovapohjaisilla niityillä.

Rantaniityillä hoidon alkuvaiheessa voimakas laidunnuspaine vähentää tehokkaasti ruovikkoa ja edistää toivottujen kasvilajien paluuta alueelle. Vältä lintujen pesimärannoilla liian suurta eläinmäärää, jotta lintujen pesät eivät tuhoudu. Hoidon alun jälkeen sopiva eläinmäärä on noin 0,5–1 nautaa hehtaarilla. Rakenna rantalaitumella aitaukset vesirajaan asti, jotta eläimet pääsevät laiduntamaan myös matalaan rantaveteen. Tällöin muodostuu matalakasvuinen rantavyöhyke, joka on erityisesti kahlaajien ja vesilintujen suosimaa ruokailualuetta. Mikäli ranta on hyvin matalaa, rakenna johteet pitkiksi tai aitaa koko vesiraja umpeen, jotta eläimet eivät karkaa. Huomioi, että voit joutua purkamaan aitauksen pois syksyisin ja rakentamaan sen uudelleen keväisin.

Tulvaniityt

  • Tulvaniityt ovat jokivarsien luontaisia niittyjä, joiden kasvillisuus on vyöhykkeistä ja sitä ravitsee tulvan kasaama liete. 
  • Tulvan ansiosta tulvaniityt eivät sammaloidu eikä niille muodostu turvetta.
  • Nykyään tulvaniittyjen luonnollinen tulvarytmi on häiriintynyt jokien säännöstelyn ja ruoppausten vuoksi. Hyvin säilyneitä tulvaniittyjä tapaakin enää vain pohjoisten luonnontilaisten jokien varsilla tai jokien säännöstelemättömillä osuuksilla. 
  • Tulvaniittyjen märät ja kosteat järvikorte-, suursara- ja kastikkavyöhykkeet säilyvät useimmiten avoimina ilman hoitoakin. Sen sijaan ylimpien vyöhykkeiden runsasruohoiset niittytyypit tarvitsevat perinteistä käyttöä.

Ota huomioon hoidossa

Tulvaniittyjen raivauksessa on kiinnitettävä huomiota joenuoman muotoon ja veden virtaukseen uomassa. Raivaa kovemman virran puoleinen ja kulutukselle altis ranta vaiheittain ja jätä suojaksi pensaita sekä yksittäisiä puita. Muutoin raivattu joentörmä saattaa sortua uomaan.

Älä kasaa raivaustähteitä arvokkaan ketokasvillisuuden päälle vaan esimerkiksi raivatulle osuudelle. Kuljeta kaikki raivaustähteet alueelta pois. Voit käyttää niitä esimerkiksi hakkeena.

Mikäli puusto ja pensaikko on tiheää, jaa raivaukset useammalle vuodelle. Näin estät raivattujen puiden ja pensaiden juuriston yhtäaikaisen ravinnepurkauman ja vähennät vesomista sekä niityn liiallista rehevöitymistä. Jos jatkohoito on tehokasta, vähäinen pensaikko ja puusto voidaan raivata yhdellä kertaa.

Huomioi, että alueella voi joutua tekemään myös ylläpitoraivausta.

Kulttuuriympäristöt ja muinaiskohteet

Kulttuuriympäristöissä ja muinaismuistokohteissa on usein myös perinnebiotoopeille tyypillistä lajistoa. Näillä kohteilla on yleensä erittäin hyvät olosuhteet niittykasvillisuuden syntymiselle ja säilymiselle. Osa kasvilajeista voi olla hyvinkin vanhaa lajistoa, joten näiden alueiden arvo on kulttuurihistoriallisesti monella tapaa merkittävä. Yleensä niin sanottu hallittu hoitamattomuus tai hoito perinteisin menetelmin on paras valinta tällaisille kohteille.

Suoniityt

Suoniityt ovat niittämällä, laiduntamalla ja erilaisten kastelumenetelmien avulla hyödynnettyjä, yleensä avoimia soita. Poronhoitoalueella porot ovat korvanneet metsäpeuran soiden laiduntajana, ja samanlainen mutta voimakkaampi vaikutus on ollut karjan laidunnuksella. Sekä laidunnus että niitto vähentävät puiden ja pensaiden määrää alueella, jolloin kertyvän karikkeen määrä ja turpeen muodostus vähenevät, ruskosammalet runsastuvat, ja varsinkin lettosoilla lajiston monimuotoisuus kasvaa. Myös pohjakerroksen turvelaikuilla ja lannalla esiintyvät lajit lisääntyvät. Niiton vaikutus pohjakerrokseen on laidunnusta vähäisempi, mutta toisaalta niitetty suo erottuu maisemasta ja houkuttelee luontaisia laiduntajia.

Yleinen ohje perinnebiotoopin niittoon