Kapeat murtovesilahdet
Kapeat murtovesilahdet ovat pitkiä, kapeita ja usein matalia lahtia, joita erottaa ympäröivästä merialueesta vedenalainen kynnys. Kynnys hidastaa veden vaihtumista, minkä vuoksi lahden olosuhteet poikkeavat ympäröivästä merestä.
Luontotyypistä tekee erityisen Itämeren vähäsuolainen vesi, vuoroveden puuttuminen sekä maankohoaminen. Näiden tekijöiden yhdistelmä luo olosuhteet, joita ei juuri tavata muualla maailmassa.
Luontotyyppi on melko harvinainen Suomessa ja sitä esiintyy pääasiassa Suomenlahdella ja Saaristomerellä.
Elinympäristö monimuotoiselle eliöyhteisölle
Matalissa ja suojaisissa lahdissa voi esiintyä erittäin monipuolinen eliöstö. Pohjilla kasvaa runsaasti vesikasveja, kuten vitoja, ärviöitä, merinäkinruohoa ja näkinpartaisleviä. Pehmeillä pohjilla elää myös runsaasti pohjaeläimiä, kuten liejusimpukoita, jotka ovat tärkeä osa lahden ravintoverkkoa.
Lahden veden suolapitoisuus ja eliöyhteisön koostumus voivat vaihdella jokien tuoman makean veden määrän mukaan. Esimerkiksi Pohjanpitäjänlahdessa jokien tuoma makea vesi mahdollistaa makeanveden putkilokasvien, vesisammalten ja suursimpukkapohjien esiintymisen alueella.
Lahden perukoilla tavataan usein laajoja ruovikoita. Ruovikot ja matalat vesialueet tarjoavat elinympäristöjä monille linnuille. Tyypillisiä lajeja ovat esimerkiksi heinäsorsa, tavi, lapasorsa, kyhmyjoutsen, silkkiuikku ja ruskosuohaukka. Kapeat murtovesilahdet toimivat usein myös tärkeinä kalojen lisääntymis- ja poikasalueita, sillä niiden tiheä vesikasvillisuus tarjoaa suojaa kudulle ja kalanpoikasille.
Murtovesilahdet ovat herkkiä muutokselle
Pitkien ja kapeiden murtovesilahtien luonnontilaa heikentävät erityisesti rantarakentaminen, ruoppaukset, lisääntynyt vesiliikenne sekä rehevöityminen. Koska veden vaihtuvuus on hidasta, muutokset veden laadussa näkyvät niissä usein nopeasti.
Rehevöitymisen seurauksena lahdet voivat kasvaa umpeen, veden laatu heikentyä ja lajiston monimuotoisuus vähentyä. Rakentamattomia ja luonnontilaisia murtovesilahtia on Suomessa enää hyvin vähän.
Happikato voi heikentää lahden tilaa
Joissakin syvemmissä ja kerrostuneissa murtovesilahdissa voi esiintyä happikatoa. Kun pohjan lähellä oleva vesi menettää happensa, pohjaeläimet ja osa kaloista kärsivät. Pitkittyessään hapettomuus voi hävittää pohjaeläinyhteisöjä ja lisätä ravinteiden vapautumista pohjasedimentistä takaisin veteen.
Kunnostaminen ja hoito
Kapeat murtovesilahdet on yksi EU:n luontodirektiivin liitteen 1 mukaisista Natura-luontotyypeistä (1650), joista meidän tulee pitää huolta. Murtovesilahtien suojelun tärkein tavoite on pyrkiä ylläpitämään vesien hyvää tilaa. Lahtien tilaa voidaan parantaa ensisijaisesti vähentämällä valuma-alueelta tulevaa kuormitusta. Keskeisiä toimenpiteitä ovat:
- ravinnekuormituksen vähentäminen maa- ja metsätaloudessa
- kosteikkojen perustaminen
- laskeutusaltaiden rakentaminen
- luonnonmukaisten vesiensuojeluratkaisujen toteuttaminen.
Kun ravinteiden ja kiintoaineksen kulkeutuminen mereen vähenee, veden laatu paranee ja murtoveislahtien eliöyhteisöillä on paremmat mahdollisuudet säilyä ja palautua. Lisäksi rantarakentamisen, ruoppausten ja vesiliikenteen hillitsemisellä ja rajoittamisella on myönteinen vaikutus luontotyypin tilan kehittymiseen.
Paras tapa ehkäistä murtovesilahtien happikatoa on vähentää lahteen tulevaa ravinnekuormitusta. Joissakin tapauksissa voidaan harkita myös alusveden hapetusta, mutta sen hyöty riippuu kohteen ominaisuuksista ja kuormituksen määrästä. Liiallista ruovikon leviämistä ja elinympäristöjen yksipuolistumista voidaan hillitä ruovikon niitolla.
Tämän sivun sisältö on tuotettu Biodiversea LIFE -hankkeessa.