Siirry sisältöön
Ennallista.fi
Työohje

Meriajokkaan siirtoistutus

Meriajokkaan siirtoistutuksella pyritään palauttamaan arvokkaita meriajokasniittyjä Itämerellä.

Meriajokkaan siirtoistutuksella pyritään palauttamaan arvokkaita meriajokasniittyjä Itämerellä. Meriajokaspohja ovat alueita, joilla meriajokas muodostaa valtaosan vedenalaisesta kasvillisuudesta. Meriajokaspohjat ovat luonnonsuojelulain (9/2023) 64 §:n mukaan suojeltu luontotyyppi, jonka luonnontilaiset ja luonnontilaiseen verrattavat esiintymät Lupa- ja valvontavirasto voi suojella tekemällä rajauspäätöksen. Suojellun luontotyypin esiintymää ei saa hävittää eikä heikentää.

Meriajokas lisääntyy Suomessa ainoastaan suvuttomasti juurakosta. Näin ollen laji leviää heikosti uusille kasvupaikoille, eikä se välttämättä palaa enää alueelle, mistä se on kertaalleen kadonnut. Siirtoistutusten tavoitteena on palauttaa laji historiallisille esiintymisalueilleen, jos olosuhteet sen mahdollistavat.

Valitse istutusalue ja lähdepopulaatio vastuullisesti

Istutusalueen valintaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Tee maastokartoitus aina paikan päällä potentiaalisella alueella, pelkkä aineistoon perustuva esiselvitys ei riitä. Arvioi alueen vedenlaatu, syvyys, merenpohjan laatu, muu kasvillisuus sekä irtonaisena ajelehtivan levän määrä. Varmista, että istutussyvyydellä on riittävän laaja ja tasainen pohja, jolle laji voi levitä istutuksista. Metsähallituksen toteuttamissa istutuksissa versot on istutettu 2,2–4,7 metrin syvyyteen. Sopiva istutussyvyys määräytyy alueen vedenlaadun ja näkösyvyyden mukaan: hyvän vedenlaadun alueilla versot voidaan istuttaa syvemmälle, kun taas heikomman vedenlaadun alueilla ne tulisi istuttaa matalammalle riittävän valonsaannin varmistamiseksi.

Istutuskohteen valinnan yhteydessä suunnittele ja kartoita myös lähdepopulaatio, josta istutettavat versot kerätään. Valitse lähdepopulaatio huolellisesti ja vastuullisesti: alueella tulisi olla elinvoimainen meriajokasniitty, joka sijaitsee lähellä istutusaluetta. Vältä versojen keräämistä pieniltä, alle 50 m x 50 m niityiltä.

Jos suunnittelet laajempia istutuksia, tee testi-istutukset hyvissä ajoin. Esimerkiksi vuosi ennen laajempia istutuksia.

Varmista luvat

Hanki luvat vesialueen omistajalta. Tarvitset luvat sekä istutusalueen omistajalta, että sen alueen omistajalta, josta olet siirtämässä meriajokasta.

Versojen istuttamiseen ja keräämiseen tarvitset mahdollisesti myös viranomaisen luvan. Selvitä luvan tarve lupa- ja valvontavirastosta ja hae tarvittavat luvat sekä istutusalueelle että versojen keruualueelle.

Kerää versot

Istutettavat versot kerätään sukeltajan toimesta- parhaiten tämä onnistuu paljain käsin. Irrota verso varovasti sedimentistä niin, että kasvin vihreän osan lisäksi mukaan tulee n. 5–10 cm juurakkoa. Vältä toistuvaa versojen keruuta samalta alueelta ja suurten aukkojen tekemistä niittyyn. Versojen keruu rasittaa olemassa olevia niittyjä, joten määrät ja keruukerrat on hyvä perustella ja kirjata ylös.

Istuta versot

Toteuta istutus ensisijaisesti kasvukauden alkupuolella, kesäkuussa. Pyri istuttamaan versot samana päivänä kuin ne on kerätty.

Istuta versot sopivalle tiheydelle. Metsähallituksen toteuttamissa istutuksissa tiheys on ollut 25 versoa neliömetriä kohden. Istutuksen apuna voit käyttää neliömetrin kokoista kehikkoa ja sijoittaa versot shakkiruutumaisesti siten, että joka toinen ruutu jätetään tyhjäksi. Tämä edistää versojen leviämistä, on kustannustehokasta ja helpottaa istutusten seurantaa. Istuta kukin verso riittävän syvälle sedimenttiin, noin 3–4 senttimetrin syvyyteen.

Huomioi työn kesto

Ruotsissa tehdyissä istutuksissa kokenut sukeltaja on istuttanut 300–400 versoa tunnissa. Suomen olosuhteissa merivesi voi olla alkukesästä sen verran kylmää, ettei istutusta voi tehdä paljain käsin. Tämä hidastaa työtä. Metsähallituksen piloteissa sukeltaja on istuttanut noin 100–150 meriajokasta tunnissa.

Merkitse istutukset, seuraa ja dokumentoi

Merkitse istutusalueetselkeästi ja dokumentoi istutettujen versojen määrät ja versojen peittävyys alalla.

Seuraa versotiheyttä ja -peittävyyttä sekä istutusalan laajuutta vuosittain.  Mahdollisuuksien mukaan voit hyödyntää dataloggereita valon määrän ja veden lämpötilan seurantaan.

Mikä menee usein pieleen?

  • Sopimaton istutuspaikka on yleisin syy siihen, miksi siirtoistutus epäonnistuu. Panosta alkukartoitukseen ja testi-istutuksiin.
  • Meriajokkaan lisääntymistavan takia versot olisi hyvä löytää mahdollisimman läheltä istutusaluetta. Näin huomioit populaation yksilöiden mahdollisen sopeutumisen paikallisiin olosuhteisiin ja parannat istutusten onnistumisen todennäköisyyttä.
  • Arvioi riski ajelehtivien levämattojen esiintymiseen. Levämatot voivat irrottaa tai tukahduttaa taimia.
  • Lämpöpiikit lisäävät versojen kuolleisuutta. Veden lämpötilan seurannan avulla on helpompi arvioida syytä, mikäli versoja kuolee paljon kesäaikana.

Erityisesti Metsähallitus on pilotoinut meriajokkaiden siirtoistutuksia, pääasiassa valtion suojelualueilla. Kokeiluista on saatu hyviä tuloksia.

Lähteet

  • Antti K., Anette B., Päivi L., Hannele K., Markku V., (2026). Metsähallituksen vesienhoito-opas. Metsähallitus, Helsinki.
  • Anna A. & muut. (2024). Katsaus meriluonnon kunnostustöihin ja -menetelmiin Suomessa. Metsähallitus, Vantaa.

Tämän sivun sisältö on tuotettu Biodiversea LIFE -hankkeessa.