Tavoitteena on palauttaa tai luoda soraikkoalueita, joissa veden virtaus kulkee pohjamateriaalin läpi ympäri vuoden ja pitää pohjan hapekkaana.

Kunnostuksia tehdään erityisesti taimenen, lohen, harjuksen ja siian lisääntymisalueiden parantamiseksi. Samalla kunnostukset hyödyttävät monia pohjaeläimiä sekä välillisesti esimerkiksi jokihelmisimpukkaa, jonka nuoruusvaiheet ovat riippuvaisia hyvin hapettuneesta sorapohjasta.

Kutusoraikkojen kunnostuksessa tulee aina ensisijaisesti selvittää, voidaanko hyödyntää uomassa jo olevaa luonnollista soraa. Hartijoki-menetelmän keskeinen periaate on, että olemassa oleva sora pyritään palauttamaan toimivaksi kutu- ja poikastuotantoalueeksi ennen uuden soran tuomista kohteelle. Uoman oman soran hyödyntäminen säilyttää luonnollisen pohjarakenteen ja on usein pitkäikäisempi ratkaisu kuin kokonaan uuden soran lisääminen.

• Kartoita kunnostettava kohde

  Aloita työ karttatarkastelulla ennen kohteelle menemistä. Kartta-aineistojen avulla voit tunnistaa potentiaalisia kutualueita, vanhoja uomia, valuma-alueen kuormituslähteitä sekä mahdollisia kunnostusta rajoittavia rakenteita. Hyödynnä esimerkiksi Vesi.fi-palvelua, Paikkatietoikkunaa, Maanmittauslaitoksen avoimia korkeusmalleja ja laserkeilausaineistoja, Metsään.fi-palvelua, ilmakuvia sekä historiallisia karttoja. Karttatarkastelun avulla voit kohdistaa maastotyöt tehokkaasti ja tunnistaa kohteita, joissa kutusoraikon kunnostus on mahdollista. Selvitä lisäksi lajistotietoa esimerkiksi Laji.fi kautta, jolloin tiedät jo paremmin, mille lajeille teet tulevat kunnostustoimet. 

  Jatka kartoittamalla uoman nykytila maastossa. Selvitä virtaamaolosuhteet, veden syvyys, pohjan rakenne sekä mahdollisten lisääntymisalueiden sijainti. Tarkastele erityisesti virtapaikkoja, niskoja, koskien yläosia ja muita alueita, joilla veden virtaus kulkee tasaisesti pohjan läpi. Arvioi lisäksi soraikkojen liettymisriski. Jos valuma-alueelta kulkeutuu runsaasti hienoainesta, voi olla tarpeen vähentää kuormitusta ennen varsinaisen kutusoraikon kunnostamista. Voimakkaasti ojitettu valuma-alue voi olla merkki liettymisriskistä ja usein tällaisilla alueilla olevat purot kärsivät hiekoittumisesta.

• Soraikkojen suunnittelu

  Ennen uuden soran hankintaa selvitä, onko uomassa jo olemassa luonnollista kutusoraa. Monissa peratuissa ja vuosikymmenten aikana liettyneissä puroissa sora on edelleen paikallaan hiekan ja muun hienoaineksen alla. Voit tökkiä puron pohjaa kepillä ja tunnustella, löytyykö hiekan alta soraa. Tällaisissa tilanteissa Hartijoki-menetelmä on yleensä ensisijainen kunnostustapa.

  Joen oman soran hyödyntämistä kannattaa suosia silloin, kun soraa on edelleen jäljellä riittävästi ja sen päälle on kertynyt hienoainesta. Joen oma sora on yleensä valmiiksi paikallisiin virtausolosuhteisiin lajittunutta ja pysyy paremmin paikallaan kuin ulkopuolelta tuotu sora. Lisäksi pohjan luonnollinen rakenne, mikrobisto ja vedenalainen elinympäristö säilyvät paremmin. Jos soraikot ovat hiekottuneita, yhdistele soraikkojen kunnostuksiin puumateriaalilla kunnostamista. Rakenteet pitävät hiekan paremmin poissa kuin pelkkä soraikon puhdistaminen. 

  Jos joudut käyttämään tuontimateriaalia soraikoiden tekoon, paras materiaali on mahdollisimman luonnollinen sora. Materiaali ei saa olla teräväreunaista eikä sisältää vierasperäisiä materiaaleja tai haitta-aineita. Valitse sopiva raekoko puron olosuhteiden mukaan. Sopiva vaiheteluväli raekoolle on 16-100 mm, mutta sopiva raekoko määräytyy uoman ja kunnostustarpeen mukaan.  Vuolaasti virtaavissa puroissa tarvitset isompaa materiaalia kuin pienemmissä tai vähempi virtaavissa uomissa ja taimen tarvitsee pääsääntöisesti pienempää (16-40 mm) soraa kuin lohi (50-100 mm). Toimiva kutusoraikko on kuitenkin eri raekokojen sekoitus. Suunnittele tuontisoran kuljetusväylät ja säilytyspaikat huolellisesti, jotta maasto vahingoittuu mahdollisimman vähän.

  Tarkastele myös virrannopeutta. Toimivalla kutusoraikolla virranopeus on 0,2-0,5 m/s, jolloin soraikko ei liety. Suunnittele kutusoraikoiden lähelle poikaskivikoita, joihin kalanpoikaset pääsevät pedoilta suojaan kuoriuduttuaan soraikoista. Voit myös sijoitella isompia suojakiviä kutusoraikkojen lähelle. 

• Hanki tarvittavat luvat ja suostumukset

  Kun olet suunnitellut maastossa tarvittavat rakenteet, niiden määrät ja paikat, on hyvä tehdä kirjallinen suunnitelma, jota voit esitellä lupien ja suostumusten saamiseksi. Kun työskentelet alueilla, jotka ovat yksityisessä omistuksessa, kohteen maanomistaja on hyvä kontaktoida jo suunnitteluvaiheessa ja keskustella ennallistamismahdollisuuksista ja alustavista ajatuksista. Voit myös pyytää maanomistajaa maastoon, jossa voitte miettiä, millaiset ennallistamistoimet ovat tarpeellisia ja millaisia toiveita tai rajoituksia maanomistajalla on alueelleen. Voit hakea maanomistajatietoja Maanmittauslaitoksen kautta. 

  Kun suunnittelet kunnostustoimia, on tärkeä olla yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon heti suunnitteluvaiheessa. Virasto pystyy arvioimaan, tarvitsetko työhön esimerkiksi vesinlainmukaista lupaa tai onko alueella huomioitavia luonto- tai lajistoarvoja. Arvioi erityisesti, voiko puuaineksen lisääminen vaikuttaa vedenkorkeuksiin, tulvaherkkyyteen tai veden johtamiseen alapuolisilla alueilla. 

  Huolellinen lupa- ja taustatyö vähentää riskiä, että kunnostustyö aiheuttaa odottamattomia vaikutuksia ympäristölle tai ympäröivälle maankäytölle. Suunnitteluvaiheessa on tärkeää huomioida myös mahdollinen huoltotarve sekä rakenteiden vaikutukset tulevaisuudessa.

• Aloita kunnostaminen

  Aloita työ mieluusti kesällä, kun vettä on mahdollisimman vähän. Tulva-aikana purossa työskentely on hankalaa ja alivirtaama-aikana näet, riittääkö vesi kutusoraikon yläpuolella. Käytä Hartijoki-menetelmää, kun tavoiteltu sora on edelleen olemassa uoman pohjassa mutta sen huokoset ovat tukkeutuneet hiekasta, lietteestä tai muusta hienoaineksesta. Kuohkeuta sora käsityökaluilla tai koneellisesti siten, että hienoaines irtoaa ja virtaus pääsee jälleen kulkemaan soraikon läpi. Kääntele, nostele ja liikuttele soraa niin kauan, että alue on pehmeä ja kuohkea. Voit tarkastella työn etenemistä vesikiikarilla. Muotoile samalla pohjaa niin, että sora muodostaa taimenen kutuun soveltuvan alueen, pyöreähkön ja 1-3 m3 kokoisen alueen. Suuremmissa uomissa soraikko voi olla isompikin. Tarkkaile veden korkeutta ja virtaamaa työn aikana. Vesipatja kutusoraikon päällä tulee olla riittävä, noin 20-30 cm, jotta soraikko ei jää kuiville. Muotoile soraikko loivasti siten, että vesi virtaa sen läpi tasaisesti. Samalla voit muodostaa soraikon yhteyteen poikaskivikoita, joista kuoriutuvat poikaset löytävät suojaa. Poikaskivikoiden sopiva raekoko on 50-300 mm riippuen uoman ominaisuuksista.

  Käytä tuontisoraa silloin, kun purosta ei löydy enää riittävästi käyttökelpoista luonnonsoraa tai kun aiemmat perkaukset ovat poistaneet soraikot kokonaan. Tuontisoraa voidaan käyttää myös olemassa olevien soraikkojen täydentämiseen. Valitse sora kohteen ja taimenkannan mukaan. Purotaimenelle soveltuva kutusora on yleensä noin 16-60 mm raekokoa. Soran tulee olla puhdasta eikä siinä saa olla merkittäviä määriä hiekkaa tai muuta hienoainesta. Levitä sora kohtaan, jossa virtaus on riittävän voimakas pitämään soraikon puhtaana, mutta ei niin voimakas, että sora huuhtoutuu pois. Sopivia paikkoja ovat usein koskien niskat ja virtapaikat, joissa virtaus säilyy ympäri vuoden. Muotoile soraikko siten, että veden pinta laskee loivasti alavirtaan ja virtaus kulkee soraikon läpi. Tavoitteena on säilyttää soraikon sisäinen vedenkierto ja hyvä happitilanne koko mädinkehityksen ajan.

• Huomioi virtausolosuhteet ja poikasalueet

  Kutusoraikko yksin ei riitä takaamaan taimenen lisääntymisen onnistumista. Huolehdi siitä, että soraikon välittömässä läheisyydessä on poikasille soveltuvia kivikkoisia alueita. Kuoriuduttuaan poikaset tarvitsevat suojaa kivien väleistä sekä sopivia ruokailu- ja kasvupaikkoja. Tarkastele soraikkoa osana laajempaa elinympäristökokonaisuutta. Toimivan kutusoraikon yhteydessä on yleensä virtausvaihtelua, suojapaikkoja, kivikkoa ja riittävästi vettä myös alivirtaamakausina.

• Seuraa soraikon toimivuutta

  Tarkkaile soraikon toimintaa ensimmäisten syys- ja talvikausien aikana. Seuraa, pysyykö sora paikallaan ja kertyykö sen päälle hienoainesta. Käy tulvien jälkeen maastossa tarkastamassa kunnostetut kohteet ja laadi tarvittaessa lisäkunnostuksille suunnitelma. 

  Etsi syksyllä taimenen kutupesiä. Kutupesien löytyminen kertoo siitä, että emokalat hyväksyvät soraikon kutupaikakseen. Seuraa seuraavana kesänä poikasten esiintymistä, sillä vasta poikasten löytyminen osoittaa lisääntymisen onnistuneen. Suorita sähkökoekalastus alueella mieluusti ennen ja jälkeen toimenpiteiden, jotta näet kunnostusten vaikuttavuuden ja kalaston kehityksen. Sähkökoekalastukseen tarvitaan voimassa oleva lupa, mutta voit tiedustella alan konsulteilta työn mahdollisuudesta kunnostuskohteeseesi.

  Mikäli soraikko liettyy nopeasti, selvitä ongelman syyt valuma-alueelta. Tällöin voidaan tarvita esimerkiksi kiintoainekuormitusta vähentäviä rakenteita tai muita valuma-aluekunnostuksia.

  Voi tehdä myös pohjaeläinseurantaa potkuhaavimenetelmällä tai tehdä sammalseurantaa, kun kunnostuksesta on kulunut 3-5 vuotta, koska soraikot ja niiden yhteydessä tehtävä muu kunnostustoiminta houkuttelee alueelle myös muuta lajistoa. 

Tarvittava kalusto

Kaluston tarve riippuu valitusta kunnostusmenetelmästä. Hartijoki-menetelmän mukainen kunnostus voidaan usein toteuttaa käsityökaluilla, joilla soraa kuohkeutetaan, puhdistetaan ja muotoillaan. Voit päästä alkuun lapioilla, rautakageilla, talikoilla, mutta käytössä on myös Hartijoki-menetelmään suunniteltuja välineitä. Laajemmissa kohteissa voidaan käyttää myös kaivinkonetta ja esimerkiksi välppäkauhaa, jolla soraa puhdistetaan.

Tuontisorakohteissa tarvitset yleensä soran kuljetuskaluston sekä kaivinkoneen soran levittämiseen ja muotoiluun. Lisäksi tarvitset mittausvälineitä, turvallisuusvarusteita sekä tarvittaessa virtaaman ja korkeustasojen mittaamiseen soveltuvaa kalustoa.

Hyvin toteutetun kutusoraikon tavoitteena on muodostaa osa toimivaa puroekosysteemiä, jossa taimenen lisääntyminen, poikasten kasvu ja vaellus voivat tapahtua luonnollisesti vuodesta toiseen.