Siirry sisältöön
Ennallista.fi
Työohje

Kiintoaineksen pidättäminen

Kiintoaineksen pidättämisellä vähennät puron ja alapuolisten vesistöjen kuormitusta sekä parannat virtavesien elinympäristöjen tilaa.

Hienojakoinen maa-aines, kuten hieta, savi ja hieno hiekka, kulkeutuu valuma-alueelta sateiden, tulvien, ojitusten, metsätalouden, maatalouden ja maanrakennustöiden seurauksena vesistöihin. Kun kiintoainesta kertyy puroon, se peittää soraikot, täyttää syvänteitä, heikentää kalojen lisääntymisolosuhteita ja vähentää pohjaeläinten elinympäristöjä.

Kiintoaineksen pidättämisen tavoitteena on pysäyttää maa-aineksen kulkeutuminen mahdollisimman lähellä sen syntypaikkaa. Tehokkaimmat toimenpiteet kohdistuvat yleensä valuma-alueelle ennen kuin kiintoaine saavuttaa varsinaisen purouoman. Valuma-alueella tehtävä kiintoaineksen pysäyttämisen lisäksi voidaan purossa ohjata hiekkaa ja muuta materiaalia pois kriittisistä paikoista, kuten kutusoraikoista. 

  • Kartoita valuma-alue ja kuormituslähteet

    Aloita työ kartoittamalla valuma-alue ennen maastotarkastusta. Karttatarkastelun avulla voit tunnistaa alueet, joista kiintoainetta todennäköisimmin kulkeutuu puroon.

    Hyödynnä esimerkiksi Vesi.fi-palvelua, Paikkatietoikkunaa, Maanmittauslaitoksen korkeusmalleja ja laserkeilausaineistoja, ilmakuvia sekä historiallisia karttoja. Näiden avulla voit tunnistaa ojitusalueita, metsätalousalueita, peltoja, eroosioherkkiä rinteitä, kunnostusojituksia, tierumpuja ja muita mahdollisia kuormituslähteitä.

    Tee karttatarkastelun jälkeen maastokäynti. Tarkista, mistä kohtaa kiintoaines todellisuudessa kulkeutuu vesistöön ja millaisia rakenteita alueelle voidaan rakentaa. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää sivuojiin, metsäteiden ylityksiin, rinteisiin sekä kohtiin, joissa virtaus keskittyy voimakkaasti.

    Selvitä samalla, onko purossa havaittavissa liettyneitä soraikkoja, sedimentillä täyttyneitä syvänteitä tai muita merkkejä kiintoainekuormituksesta.

  • Selvitä kuormituksen syy

    Ennen rakenteiden suunnittelua pyri tunnistamaan kiintoainekuormituksen varsinainen aiheuttaja. Usein ongelma syntyy valuma-alueella eikä itse purossa.

    Selvitä, aiheuttaako kuormitusta esimerkiksi metsätalous, ojitukset, maatalous, tierakenteet, pengerrykset, eroosioherkät rannat tai uomaan kohdistunut kunnostus. Mikäli kuormituksen lähdettä ei tunnisteta ja korjata, pelkät pidättävät rakenteet voivat täyttyä nopeasti ja menettää tehonsa.

    Tavoitteena on vähentää maa-aineksen liikkeelle lähtöä jo lähtöpisteessä ja vasta toissijaisesti pidättää kulkeutuvaa ainesta rakenteiden avulla.

  • Valitse kohteeseen soveltuvat rakenteet

    Valitse pidättämisratkaisut kuormituksen määrän, valuma-alueen ominaisuuksien ja käytettävissä olevan tilan perusteella.

    Pienillä alueilla tehokkaimpia ratkaisuja voivat olla lietekuopat, virtausta hidastavat pohjakynnykset tai pienet laskeutusaltaat. Laajemmilla alueilla voidaan hyödyntää pintavalutuskenttiä, kosteikkoja, tulvatasanteita tai veden palauttamista vanhoille tulva-alueille.

    Monissa kohteissa parhaaseen lopputulokseen päästään yhdistämällä useita menetelmiä. Esimerkiksi ojaston alaosaan voidaan rakentaa lietekuoppa, jonka jälkeen vesi johdetaan pintavalutuskentän kautta puroon.

  • Hanki tarvittavat luvat ja suostumukset

    Kun olet suunnitellut maastossa tarvittavat rakenteet, niiden määrät ja paikat, on hyvä tehdä kirjallinen suunnitelma, jota voit esitellä lupien ja suostumusten saamiseksi. Kun työskentelet alueilla, jotka ovat yksityisessä omistuksessa, kohteen maanomistaja on hyvä kontaktoida jo suunnitteluvaiheessa ja keskustella ennallistamismahdollisuuksista ja alustavista ajatuksista. Voit myös pyytää maanomistajaa maastoon, jossa voitte miettiä, millaiset ennallistamistoimet ovat tarpeellisia ja millaisia toiveita tai rajoituksia maanomistajalla on alueelleen. Voit hakea maanomistajatietoja Maanmittauslaitoksen kautta. 

    Kun suunnittelet kunnostustoimia, on tärkeä olla yhteydessä Lupa- ja valvontavirastoon heti suunnitteluvaiheessa. Virasto pystyy arvioimaan, tarvitsetko työhön esimerkiksi vesinlainmukaista lupaa tai onko alueella huomioitavia luonto- tai lajistoarvoja. Arvioi erityisesti, voiko puuaineksen lisääminen vaikuttaa vedenkorkeuksiin, tulvaherkkyyteen tai veden johtamiseen alapuolisilla alueilla. 

    Huolellinen lupa- ja taustatyö vähentää riskiä, että kunnostustyö aiheuttaa odottamattomia vaikutuksia ympäristölle tai ympäröivälle maankäytölle. Suunnitteluvaiheessa on tärkeää huomioida myös mahdollinen huoltotarve sekä rakenteiden vaikutukset tulevaisuudessa.

  • Rakenna lietekuopat ja laskeutusaltaat

    Lietekuoppien ja laskeutusaltaiden tarkoituksena on hidastaa veden virtausta siten, että veden mukana kulkeva maa-aines ehtii laskeutua ennen vesistön saavuttamista.

    Sijoita rakenteet mahdollisimman lähelle kuormituslähdettä paikkaan, jossa huoltaminen on mahdollista myös tulevaisuudessa. Mitoita rakenteet valuma-alueen kokoon nähden riittäviksi, jotta ne eivät täyty heti ensimmäisten suurten virtaamien aikana.

    Muotoile rakenteet siten, että virtaus jakautuu mahdollisimman tasaisesti koko altaan alueelle. Näin kiintoaine ehtii painua pohjalle ennen veden poistumista rakenteesta.

  • Hyödynnä tulvatasanteita ja pintavalutusta

    Tulvatasanteiden ja pintavalutuskenttien avulla voit vähentää virtausnopeutta huomattavasti tehokkaammin kuin pelkillä altailla.

    Ohjaa vettä alueille, joilla se voi levitä laajalle pinta-alalle. Kun virtaus hidastuu, maa-aines laskeutuu kasvillisuuden sekaan eikä kulkeudu puroon saakka.

    Tulvatasanteet soveltuvat erityisesti purojen varsille ja alueille, joilla on luonnostaan kosteita painanteita. Pintavalutuskentät puolestaan ovat yleisiä etenkin ojitettujen suoalueiden ja metsätalousalueiden yhteydessä.

    Tavoitteena on palauttaa veden luonnollista viipymää valuma-alueella sekä pienentää tulvahuippuja.

  • Rakenna virtausta hidastavia rakenteita

    Kiintoaineksen pidättämistä voidaan tehostaa rakentamalla virtausta hidastavia rakenteita puroihin.

    Tällaisia rakenteita voivat olla kivikynnykset, puusuisteet, padottavat puurakenteet sekä erilaiset pohjapadot. Rakenteiden tarkoituksena on alentaa veden virtausenergiaa ja vähentää eroosiota.

    Rakenteiden mitoituksessa tulee huomioida myös suuret virtaamat. Vesi tulee pystyä johtamaan hallitusti tulvatilanteissa ilman, että rakenteiden ympärille syntyy uusia eroosio-ongelmia.

  • Mitoita rakenteet kohteen mukaan

    Mitoita rakenteet aina valuma-alueen koon ja arvioidun kuormituksen mukaan.

    Pienen metsätalousojan yhteydessä lietekuopan tilavuus voi olla muutamia kuutiometrejä, kun taas useiden kymmenien hehtaarien valuma-alueella tarvitaan usein laajempia laskeutusaltaita tai pintavalutuskenttiä.

    Rakenteissa on tärkeää varata riittävästi tilaa sedimentin kertymiselle. Liian pienet rakenteet menettävät toimintakykynsä nopeasti ja vaativat jatkuvaa huoltoa.

    Suunnittele samalla rakenteiden huollettavuus. Laskeutusaltaille tulee päästä koneellisesti poistamaan kertynyttä maa-ainesta. On hyvä muistaa, että laskeutusaltaat yksinään, eivät ole riittävä kunnostustoimi, vaan se vaatii yleensä myös muita toimia, jotta kiintoaineskuormitus saadaan kuriin. 

  • Seuraa rakenteiden toimintaa ja huolla niitä

    Kiintoaineksen pidättävät rakenteet vaativat säännöllistä seurantaa. Tarkasta niiden kunto erityisesti suurten sateiden, kevättulvien ja muiden suurten virtaamatapahtumien jälkeen.

    Seuraa, kertyykö rakenteisiin sedimenttiä suunnitellusti vai kulkeutuuko maa-aines edelleen alapuoliseen vesistöön. Tarkastele samalla mahdollisia eroosiovaurioita, ohivirtausuria ja rakenteiden vakautta.

    Poista kertynyt maa-aines tarvittaessa. Lietekuopan tai laskeutusaltaan tyhjentäminen on usein edellytys sille, että rakenne säilyttää toimintakykynsä pitkällä aikavälillä.

    Hyvin suunniteltu ja huollettu rakenne voi vähentää kiintoainekuormitusta merkittävästi sekä parantaa purojen kutusoraikkojen, syvänteiden ja muun virtavesiympäristön tilaa vuosikymmenien ajan.

Tarvittava kalusto

Kaluston tarve riippuu rakenteiden koosta. Pienissä kohteissa osa rakenteista voidaan toteuttaa käsityönä, mutta useimmiten tarvitaan kaivinkonetta lietekuoppien, laskeutusaltaiden, tulvatasanteiden ja pohjarakenteiden rakentamiseen.

Lisäksi tarvitset mittausvälineitä korkeustasojen määrittämiseen, mahdollisesti maanmittauslaitteita valuma-alueen tarkasteluun sekä asianmukaiset turvallisuusvarusteet. Rakennustöissä tulee pyrkiä minimoimaan ympäröivän kasvillisuuden vaurioituminen ja estämään ylimääräisen kiintoaineksen pääsy vesistöön työn aikana.