Siirry sisältöön
Ennallista.fi
Työohje

Fladan tai kluuvin kynnyksen ennallistaminen

Kynnyksen ennallistamisella palautetaan fladalle tai kluuville ominaisia olosuhteita. Kynnys rajoittaa veden virtausta meren ja lahden välillä.

Fladassa kyse voi olla selvästä kynnyksestä, kun taas kluuvissa koko lasku-uoma voi toimia kynnysmäisenä rakenteena. Rajoittunut vedenvaihto lämmittää fladan tai kluuvin vettä keväällä, tasaa vedenpinnan vaihtelua ja ylläpitää monille kasveille ja eläimille tärkeitä elinympäristöjä.

Aiemmin kynnyksiä on madallettu ja suuaukkoja ruopattu esimerkiksi vesiliikenteen mutta myös vesistönhoidon vuoksi. Silloin ajateltiin, että veden vaihtuvuutta lisäämällä parannetaan vedenlaatua matalissa ja suojaisissa lahdissa. Nykyisin tiedetään, että juuri kynnyksen säätelemä vedenvaihto ja ympäröiviä merialueita lämpimämpi vesi tekee fladoista ja kluuveista arvokkaita. Ennallistaminen voi tukea erityisesti kevätkutuisten kalojen lisääntymis- ja poikasalueita sekä muuta lajistoa.

Toimi näin

  • Selvitä valuma-alueen tila

    Varmista ennen kunnostusta, että valuma-alueelta tuleva ravinne- ja kiintoainekuormitus on hallinnassa. Jos valuma-alueelta kulkeutuu kohteeseen kuormitusta, pyri ratkaisemaan ongelmat ennen kynnyksen ennallistamista. Kun vedenvaihto vähenee, allas voi olla aiempaa herkempi ylimääräiselle kuormitukselle.

  • Selvitä kohteen alkuperäinen rakenne

    Arvioi, olisiko kohde luonnontilaisena flada, kluuviflada vai kluuvi. Selvitä kynnyksen tai uoman alkuperäinen sijainti, muoto ja korkeus historiallisten ilmakuvien, karttojen, maastohavaintojen ja paikallistiedon avulla.  Myös ruoppausalueiden viereiset koskemattomat alueet ja rannoille kasatut massat voivat auttaa alkuperäisen rakenteen arvioinnissa. Laadi suuaukosta pitkittäis- ja poikittaisprofiilit.

  • Suunnittele tavoitekorkeus ja veden kulku

    Kynnyksen alin kohta määrittää altaan alimman vedenpinnan. Laadi eri kohtien tavoitekorkeuksista tarkka suunnitelma ja huomioi maankohoaminen, vedenkorkeuden vaihtelut, kevättulvat ja alueen luonnollinen kehitys. Varmista, ettei ratkaisu aiheuta haitallista padotusta tai laske vedenpintaa liian alas kuivina kausina. Tarvittaessa kohteelle voidaan suunnitella kalojen vaelluksen mahdollistava alivesiuoma.

  • Valitse kestävät materiaalit

    Rakenna kynnyksen perusta ensisijaisesti alueelta löytyvästä, luontaista rakennetta vastaavasta aineksesta, kuten moreenista tai savesta. Erittäin pehmeällä pohjalla perustaa voidaan vahvistaa suurempia kiviä sisältävällä murskeella, joka ei painu yhtä helposti pohjasedimenttiin.

    Aseta perustan päälle tarvittaessa suojaava suodatinkangas ja peitä rakenne luonnonkivillä. Suosi maatuvaa kangasta, jos sen kestävyys riittää; pitkäaikaista vakautta vaativassa kohteessa voidaan tarvita synteettistä suodatinkangasta, kunnes kestävämpi muoviton ratkaisu on olemassa.

    Suunnittele kynnyksen luiskat riittävän loiviksi ja tukeviksi. Suojaa tarvittaessa rannat kivillä, jotta virtaus ei pääse kiertämään kynnyksen ohi ja kuluttamaan uutta väylää. Luiskan ei tarvitse olla suora tai tasainen, vaan sen voi muotoilla epäsäännölliseksi ja luonnonmukaiseksi.

  • Toteuta työt luontoarvot huomioiden

    Ajoita työt siten, että haitat kaloille, linnustolle ja muulle eliöstölle jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Suunnittele koneiden kulkureitit etukäteen, vältä herkkiä luontotyyppejä ja minimoi uoman ylitykset. Jos olosuhteet sallivat, työ voidaan toteuttaa rannalla työskentelyn sijaan proomulta. Kohteeseen ja kunnostusmenetelmään perehtyneen työnohjaajan on hyvä olla paikalla koko työn ajan.

  • Huomioi veneily ja turvallisuus

    Jos suuaukossa on veneliikennettä, tiedota kunnostuksesta ja merkitse muuttunut rakenne selvästi maastoon. Näin uusi tai ennallistettu kynnys ei aiheuta vaaraa tutulla kulkureitillä liikkuville.

  • Seuraa kunnostuksen vaikutuksia

    Seuraa altaan ja sen edustan merialueen vedenkorkeutta ennen työn aloittamista, työn aikana ja sen jälkeen. Tarkista tavoitekorkeuksien toteutuminen vaaituksella tai maastoon merkityillä korkomerkeillä. Käy kohteella uudelleen viimeistään kunnostusta seuraavana avovesikautena ja arvioi rakenteen toimivuus sekä mahdollisten jälkitöiden tarve.

Joskus luonto on ihmistä nopeampi

Ruopattu suuaukko tai uoma voi ajan kuluessa palautua itsestään luonnontilaisen kaltaiseksi. Varmista siksi ennen suunnittelua, tarvitaanko aktiivista kunnostusta. Jos rakenne on jo palautumassa oikeaan suuntaan, kevyt toimenpide tai pelkkä seuranta voi olla paras ratkaisu.

Lähteet

  • Antti K., Anette B., Päivi L., Hannele K., Markku V., (2026). Metsähallituksen vesienhoito-opas. Metsähallitus, Helsinki.
  • Anna A. & muut. (2024). Katsaus meriluonnon kunnostustöihin ja -menetelmiin Suomessa. Metsähallitus, Vantaa.
  • Roininen, J-T. 2024. RANNIKON PIENVESIEN KUNNOSTUSOPAS FLADAT, KLUUVI-FLADAT JA KLUUVIT, SEKÄ NIIDEN LASKUPUROT. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Tämän sivun sisältö on tuotettu Biodiversea LIFE -hankkeessa.